Irkutsks, Ulan-Ude ja Ulan-Bator

Heipparallaa, pitkästä aikaa.
Ei oo oikeen runosuoni sykkinyt ja nytkin jouduin tappelemaan hostellin wifin kanssa vartin verran, ennen kuin päästiin kirjoitushommiin.

Kerrataas vähän missä ollaan seikkailtu. Olkhonin saariseikkailun jälkeenhän me yövyttiin kaksi yötä Irkutskissa. Irkutskista jäi ainakin itselleni aika kehnot mielikuvat, joskin tiedostan että itse kaupungilla ei sen asian kanssa paljoa ole tekemistä. Mutta ihmiset kokee erilaisia juttuja ja tottakai ne vaikuttaa..
Mikä sitten teki Irkutskista hieman ei-niin-mieluisan paikan?
Itse kaupunkihan oli ihan kivan oloinen. Meidän hostelli sattui olemaan (Samin varaama toim. huom) aika syrjässä. Toki lähellä rautatieasemaa mikä olikin suuri plussa! No saavuttiin Olkhonin ihanalta saarelta, niin tietty sekin heijastui varmasti, että oltiin nautittu niin paljon Baikalin rajoamista maisemista ja olosta saarella.
Hostelli löydettiin hyvin, kiitos taksikuskin. Sieltä lähdettiin navigoimaan itsellemme rahaa + ruokaa. No ei ollutkaan niin helppo tehtävä se. Rahaa löydettiin (automaatista kummasti löytyi kun Visaa vingutteli..) mutta ruoan suhteen olikin hankaluuksia. Jossain vaiheessa satoi kaatamalla (ei kastuttu koska oltiin suojassa se aika).. Ruokaa metsästeltiin noin parin tunnin ajan. Tultiin siihen tulokseen ettei sopivia ravintoloita vaan osu meidän reitille (joku ruokamyrkytyspaikka oli, mutta se skipattiin tällä kertaa). Kauppaakaan ei meinannut löytyä. Noh maailma muuttui jälleen valoisammaksi kun kauppa löytyi  - jäätelöä naamariin ja hostellille suihkuun ja ruoanlaittoon. Ilta sujuikin siinä pyykkiä pesten ja rentoutuen. Joskin itellä oli kumma olo että nyt joku haiskahtaa (kirjaimellisesti). Ja eikös siellä hostellilla ollut sitten KISSA.. Nimimerkillä todella allerginen. Hostellin työntekijä hihitellen otti valitukset vastaan, kun ihmeteltiin että miten hostellissa voi olla kissa ja miksei sitä missään esim. netissä mainita. Lupasi pitää kattinsa omassa huoneessaan (ihan kun se mitään auttaisi..)

Noh kissakeissi oli yksi iso asia joka fiiliksiin vaikutti. Oli jo iltamyöhä ja oltiin maksettu mestasta. Joten sinnittelin siellä sen kaksi yötä. Kissaahan respan tyttö ei pitänyt huoneessaan, vaan se löytyi kolmesti esim meidän dormihuoneesta mun sängyn viereiseltä ikkunalaudalta. Respan tyttö päästi kissan aina pois kun me lähdettiin ulos hostellilta.. En oikeen tykännyt. Kissassa ei mitään vikaa, suloinen otus, mutta allergia ei ollut mikään kaikista mieltäylentävin juttu. Lisäksi äidin lahjoittama antibioottikuuri pääsi käyttöön (kiitos, hyötyä oli!!), vaikkei se kissaan liittynytkään..

Itse kaupungissa maleksittiin jäätävässä helteessä ympäriinsä, mutta muutoin ei mitään erityistä tehtykään.

Ulan-Udeen matkailtiin päivän verran junassa ja junamatka oli oikein rattoisa. Mitä idemmäksi ollaan tultu, sitä ystävällisemmiksi ihmiset ovat käyneet. Nytkin ihmiset junassa elein ja ilmein auttoivat meitä aina kun oltiin pihalla (esim mitä junaemäntä meistä halusi.. heh). Maistatettiin myös lähipaikoilla olevilla salmiakkia. Vastapäinen setä söi salmiakkinsa kulmien alta meitä mulkoillen. Taisi harmitella, että miksi helvetissä otti suomalaisilta mitään vastaan :D Pikkupoika ei ilmeisesti miehen kommenttien jälkeen uskaltautunut edes maistamaan salmiakkia (annettiin muumitikkari sitten lisäksi) joten äiti joutui sen syömään. Tosin aika äkkiä salmiakki vaihtui äidin suusta mun ojentamaan roskikseen. Saatiin makeat naurut kyllä!

Ulan-Ude oli meidän viimeinen kohde. Tykästyttiin heti Irkutskin jälkeen Ulan-Uden uudella innolla ja buukattiinkin kahden yön lisäksi vielä kolmaskin yö (hostelli osoittautui todella kivaksi; UU Traveller house). UU:ssa saatiin aikaiseksi ekat kunnolliset reissailijakeskustelut - Kuka olet, mistä, missä oot käynyt, mihin menossa, vinkit jne. jne. Lämpötila hiipi lähemmäs kolmeakymmentä ja sen ylikin reippaasti, joten päivät kului lähinnä ympäriinsä kävellen ja varjopaikkaa etsien. UU:ssa moni paikallinen tuntui myös ottavan kontaktia. Tuli kadulla juttelemaan ja auttamaan kun kartan kanssa pööpöiltiin. Hyvät fiilikset jäi!

Hypättiin juhannuspäivänä bussiin, jolla 12h matka taittuikin Mongoliaan, jossa on nyt vietetty yksi yö. Mongolian maalaismaisemat oli ihan todella upeita katsella bussin ikkunasta. Rajamuodollisuudet meni meidän osalta oikein hyvin, mutta vähän hämmennystä ja huvia aiheutti ranskalainen turisti. Hän järjesti Venäjän puolella passien/rojujen tarkistuksessa sellaisen huuto/karjustashown ettette osaa varmaan kuvitellakaan. Hän haukkui ja kiroili mongolialaiset ja huusi kurkku suorana kirouksia englanniksi ja ranskaksi. Hän otti yhden espanjalaisen naisen (ranskankielen opettajan) "kaverikseen", joka sitten tiesi kertoa, että nainen suuttui eräälle mongolialaiselle naiselle, joka oli käskenyt bussissa ranskiksen (joka nimettiin Leenaksi) lopettaa käytävän ja lähiympääristön roskaus.. Noh Leenalla selkeästi oli mielenterveysongelmien kanssa jotakin kamppailua ja ihmeteltiinkin miten hän yksin reissili siinä kondiksessa maailmalla. Itsellä ei tulisi mieleen järjestää venäjän rajalla minkään sortin kohtauksia. Noh venäläiset taisi ajatella, että parempi päästä "Leenasta" eroon. Ja Mongolian puolen rajatarkastuksiin Leena tulikin viieisenä ja saateltuna. Siellä sujui rauhallisesti (mitä nyt paria raivokohtausta lukuunottamatta) ja Leena pääsi mongolialaisvihastaan huolimmatta jatkamaan matkaa :D. Uskomaton tyyppi. Oltiin samainen Leena nähty UU:ssa kaupassa, jonne sinnekin Leena säntäsi huutaen dramaattisesti.. Espanjatar kertoi että hänellekin Leena suuttui kun hän ei auttanut Leenaa kantamaan matkatavaroitaan (joita oli vissiin 6 pakaasia) omiensa lisäksi.

Noh Leenakin nyt seikkailee Mongoliassa. Ei ole sen koommin näkynyt. Me buugattiin huomiselle retki Gobin autiomaahan, jossa seikkaillaan seuraavan viikon ajan! Sori kuvattomuus ja mahdolliset kirjoitusvirheet. Netti on nyt mitä on ja nyt pakko mennä nukkumaan.

Olkhon ja Baikal

Terveisiä Irkutskista!

Tänne saavuttiin iltapäivällä, Olkhonin saariseikkailulta.
Junailtiin kahden yön verran Novosibirskistä tänne Irkutstiin, josta jatkettiin samantien matkaa Olkhonin saarelle, Baikal-järvelle.

Novosibirskistä Irkutskiin junailu sujui aiempaakin junailua mukavammin. Jotenkin itsellä oli Novosibirskistä lähtö ja junaan nouseminen hiukan vastahakoista, mutta samantien kun junaan nousi niin tuuli kääntyi. Junailu oli entistäkin rattoisampaa! Junailumukavuutta lisäsi ehkä se, että oltiin varattu poikittaiset alapunkat molemmille, eli jalkatilaa/tavaroiden säilytystilaa oli aivan erilailla kuin ensimmäisellä pätkällä. Alasängyt myös mahdollistivat molemmille mukavan köllöttelyn koko reissun ajaksi. Sama meininki jatkui kuin aiemminkin eli: lukemista, syömistä, asemapysähdyksillä tallustelua, musiikin kuuntelua ja päiväunia. Harmittavasti juna oli aika tyhjä verrattuna aikaisempaan väliin. Alkumatkasta saatiin seuraa lähipunkille, mutta muutoin mentiin aikalailla omassa rauhassa.

Päiväuniaika

Lounasaika

Vaunun pikkuisin matkustaja

Irkutskiin saavuttiin aamukuudelta. Asemalla meitä oli vastassa Olkhonin yöpymispaikan järjestämä kuski. Hypättiin sovitusti minubussin kyytiin. Bussi  noukki linja-autoasemalta koko pirssin täyteen jengiä, ja sitten alkoi matka Olkhonin saarelle. Matkantekoon yhdellä pysähdyksellä ja lauttamatkalla aikaa kului noin kahdeksan tuntia.

Majoituttiin Gavan Nadezhdy:n mökissä. Paikka osoittautui oikein mukavaksi ja suomalaiseen mökkielämään joskus tutustuneena oikein kodikkaalta tuntui. Meillä oli oma "mökki", jossa yksi simppeli huone. Oltiin paikan ainoat asukkaat tällä kertaa. Paikkaa pyöritti ihana venäläinen täti, joka ei puhunut englantia, mutta sitäkin lämpimämmin meitä kyllä kohteli. Kommunikoitiin elein, ilmein ja kääntäjän avulla. Tädin poika myös muutamaan kertaan jutteli Samin kanssa englanniksi puhelimitse. Saattaa kuulostaa hankalalta, mutta kaikki sujui ja selvisi hienosti. Saatiin kyllä nauttia venäläisestä vieraanvaraisuudesta oikein täysin siemauksin. 

Saapuessamme majapaikkaamme pohdittiin otetaanko aamupalat, mutta tultiin siihen tulokseen ettei raaskittu roposiamme siihen pistää (koska Olkhonilla ei ole automaatteja ja olisimme voineet rahaa nostaa enemmänkin mukaan..) Noh tätä ei emäntä ottanut kuitenkaan kuuleviin korviinsa vaan halusi tehdä meille "jotakin pientä" aamupalaa ilmaiseksi. Saatiin kyllä niin mahtavat aamupalat joka aamu, ettei paremmasta väliä! Koko paikka ihanassa kotikutoisuudessaan ja emännän lämminhenkisyydessä oli ihan nappivalinta! Kaikkialla oli siistiä ja puhdasta. Suosittelen kaikille Olkhonissa majoittuville kyseistä söpöä "mökkikylää". Valitsemalla hiukan eri vaihtoehdon kuin pääosa muista reissailijoista, voi saada kyllä mahtavia kokemuksia. Ei voi kyllä tarpeeksi hehkuttaa majapaikkaamme ja sen ihanaa emäntää. 

Emäntä myös tarjosi meille vikan illan saunomiset (eiku banjailut!!) ilmaiseksi, eikä huolinut meidän seteleitä.. 

Nautittiin Olkhonilla olostamme hirmuisesti! Ihana paikka! Käveltiin vaan ympäriinsä (yllätys..) ja ihmeteltiin paikkoja. Syötiin eväitä kauniissa maisemissa (maisteltiin mm. paikallista, savustettua Omul-kalaa. Oli muuten hyvää!). Olkhonilla pyöri vapaana niin lehmiä kuin koiriakin, ihan joka puolella. Saatiin molempina päivinä koirakavereita, jotka seurailli meidän mukana missä tallusteltiinkin. Kun pidettiin taukoa, parkkeerasivat hauvat lähistölle loikoilemaan. Jokaisen hauvaihmisen paratiisi. 

Pulahdettiin myös Baikal-järveen, vaikka molempia se hiukan hirvitti. Säät oli aika "Suomen kesäiset" eli siinä +10 asteen luokkaa tai vähän päälle. Baikal ei tietomme mukaan lämpene koskaan yli 15 astetta (Maailman syvin järvi), joten eipä se noilla säillä tainnut järin lämmintä olla.. Ei ainakaan tuntunut, mutta niin vaan me sinne molskahdettiin molemmat. Sai uiskennella rauhassa, kun muut tyytyivät istuskelemaan rantahietikolla... heh.

Lauttamatkalla

Gavan Nadezhdyssä meidät otettiin näin lämpimästi vastaan!

Banja lämpeni ekana ja vikana iltana

Aamupalaa

Rannassa sai ötökkäkavereita

Nyytikäisiä, joiden syömistä englantiataitamaton ravintolaemäntä tuli elein ja muutamin sanoin opastamaan. Ensin puraisu sivuun ja sitten kaadettiin liemi kitaan ja lopuksi jauhelihataikinajuttu ääntä kohden. Kehui meidän taktiikkaa :D

Aamupalaa

Olkhonilla olisi viihtynyt pidempäänkin! Nyt kuitenkin turvallisesti Irkutskissa (paluumatkalla minibussin kuskilla oli hiukan raskaampi kaasujalka ja oltiin tunnin nopeammin perillä! Pomppuisa kyyti oli ja sehän oli vain hauskaa!). Täällä ollaan pari yötä, jonka jälkeen viimeinen kohde Venäjällä eli Ulan-Uude odottelisi. Luulen, että täällä jatketaan samaa linjaa  käppäillään ja ihmetellään.

Siperian pääkaupunki, Novosibirsk

Terkut Siperian epävirallisesta pääkaupungista. Ollaan nyt toivuttu ensimmäisestä junaetapista täällä Novosibirskissä. Ollaan viihdytty oikein hyvin ja Novosibirsk pomppasi komeasti suosikiksemme Moskovan ohitse. Täällä ihmiset ovat olleet tosi ystävällisiä ja hymyjäkin on saatu kovasti.

Ollaan jatkettu Moskovassa hyväksi havaittua tyyliä, eli käppäilty ympäriinsä välillä päämäärättömästi ja välillä vähän johonkin jopa suunnistaen. Käytiin Ob-joella ihmettelemässä. Eilen käytiin Novosibirsk Opera and ballet theatre:ssa katsomassa Spartacus-baletti. Molemmille ensimmäinen balettikokemus, mutta kun 11e/tyyppi oli liput niin täytyihän sitä. Teatteri oli kyllä sisältäpäin todella hieno ja esitys myös upea. Wtf-hetki oli kun lavalle tuotiin pariin kertaan elävä tiikeri... Hetki meni toljottaessa että onko se aito, mutta elävä tikru se oli. Vähän jäi kaivelemaan, että miksi tikru oli pitänyt lavalle passittaa (ja minkä raipan ja rauhoittavan voimin se siellä "koreografioitaan" esitteli :(....) Muuten baletti oli kyllä joka ruplan arvoinen kokemus.

Käytiin myös kahdessa eri ostoskeskuksessa (:D).. Ensin toisessa, koska tarvitsin jonku pitkähihaisen (vähän nää Siperian pakkaset tuli kumminki yllätyksenä, joskin tänään on kyllä jo helle..). Noh tänään sitten käytiin toisessa koska Samin farkkusortsit kirjaimellisesti hajoili yhtäkkiä käsiin. Noh tulipa tutustuttua Venäläiseen kauppakulttuuriin. Kaupoissa sai kyllä ihan hauskoja kohtaamisia. Esim. vaatteita sovittamaan mennessä täytyi laukku skannauttaa jonkun jutun vierestä. Ja aina kun meni sovittamaan alkoi myyjä sovituskoppien luona pälpättämään kovasti venäjää, mutta English?-kysymyksen jälkeen ohjasi hymyillen vain menemään peremmälle. Muutama englantia taitava löytyi kyllä niitäkin. Yksi myyjä näytteli peukkuja ja leveää hymyä kun vastattiin kysyttäessä että Suomesta ollaan.. Tänään kun Sami etsiskeli shortsejaan, niin yhdessä liikkeessä vartija seuraili mun touhuja vierestä hehe. Joka liikkeessä oli muuten useampikin vartija. Meillä alkoi samin reppu hälyyttämään tänään vaatekaupasta poistuttaessa. Aurinkorasvaan oli jäänyt hälytin kiinni, jonka vartijamies ystävällisesti poisti hymyillen. Olin ihan varma että, joudutaan johonkin tutkintavankeuteen, mutta kävihän se noinkin!

Pari juttuu:
- Täällä on ihan älyttömästi valkoisia perhosia joka puolella!
-Ihmiset hymyilee ja on ystävällisiä
-Harva puhuu englantia ja nekin jotka puhuu niin ei ymmärrä Samin hifistelyenglantia (Onneksi on Sini ja Sinin englanti)
-Naiset käyttää vähemmän korkokenkiä kuin Moskovassa
-Eikä täällä ole moskovalaista tyyliä katujen kreisiin kasteluun
-Kävelytiet on yhtä kuoppaa ja kukkulaa. En ymmärrä miten jotkut rullaluistelijat tai pyöräilijät täällä liikkuu (niitäkin kumminkin nähty!)
-Ihmiset ei tunnista suomen kieltä, mikä tuntuu hassulta kun kukapa suomalainen ei tunnistaisi venäjän kieltä?
-Hyviä ravintoloita löytyy
-Pikkulinnut ja pulut on erityisen kesyjä

Ruokakaupan teevalikoima on hitusen laajempi kuin koto-Suomessa.

Kaupassa oli tämmöinen "kalatiski"

Pähkinäpirtelö ja muistutus jonkinsortin pähkinäallergiasta.. heh

Samin taiteellinen näkemys "Tee semmoi YMCA-poseeraus"

Nyt kulutellaan aikaa Hostellilla (Funkey hostel, oikein viihtyisää, joskin ärsyttäviä dormihuoneessa herätyskellon torkuttelijoita ARGH! ps. nukuin yläsängyssä, enkä edes pudonnut!) ja illansuussa lähtee juna kohti Irkutskia. Paikallista aikaa noin klo 22 starttaa juna ja perillä ollaan kahden yön kuluttua sikäläistä aikaa klo 06.00. Irkutskissa meitä pitäisi olla vastassa seuraavan yömajan kuski, joka kuljettaa meidät Olkhonin-saarelle, jossa vietetään muutama yö. Sitä odotetaan jo kovasti!

Ensimmäiset 3300km

Privet!

Kotiuduttiin juuri ensimmäiseltä Trans-Siperian junapätkältä Novosibirskiin. Junassa pötköteltiin 2vrk ja 1h ajan. Matkustettiin halvimmassa matkustusluokassa eli karjavaunussa (Platzkaert). Se on avoin vaunu, jossa makuupaikat on jaettu ns 6 vuoteen yksiköihin väliseinin. Toisella puolella on neljä makuupaikkaa (kaksi päällekäin) vaunuun nähden poikittain. Toisella puolella on kaksi makuupaikkaa päällekäin junan suuntaisesti. Me nukuttiin Samin kanssa noilla kahdella sivukäytäväpedillä ja hyvin uni maittoi. Junan heiluntaan ja pomppuiluun tottui nopeasti ja oikeastaan se oli aika kivaakin.

Matkan kulku lyhykäisyydessään oli rauhallista oleilua. Katseltiin maisemia junan puksutellessa menemään, luettiin kirjoja, kuunneltiin musiikkia, syötiin eväitä, katseltiin venäläismatkustajien touhuja (taidettiin olla ainoat ulkomaalaiset koko junassa..), nukuttiin päikkäreitä ja välillä vähän juteltiinkin kai keskenämme. Käväistiin ravintolavaunussa, jonka tädit ottivat meidät avosylin vastaan, vaikkei yhteistä kieltä heidän(kään) kanssaan ollut. Jatkossa he vaunuja kiertäessään hymyilivät ja moikkailivatkin meitä lämpimästi. Vierusloossissa oli vanhempi paikallinen pariskunta, jotka venäjäksi välillä yrittivät keskustelua aloitella, mutta pääasiassa he kyllä vain nukkuivat. Muutoin meidän vaunu oli aika täynnä lapsiperheitä ja loppumatkasta puolet vaunusta olikin teinejä. Itseä yllättikin että vaunussa matkustajien vaihtuvuus oli aika suurta ja vain muutamia muita tuli saman pätkän kokonaisuudessaan meidän kanssa. Venäläislapset läheisistä punkista tekivät tuttavuutta välillä ja niiden touhuja oli kiva seuraillakin. Onneksi meidän vaunun lapsukaiset oli tosi herttaisia, kun taas eräässä toisessa vaunussa vieraillessamme siellä oli aikamoinen meininki, kun pari muksua piti koko vaunua leikkikenttänään.. Viimeisenä päivänä ehkä noin 4v tyttö jaksoi katsella meidän touhuja pitkän tovin ja oli kärppänä paikalla kun minulta putosi käytävälle haarukka ja tuli sen nostamaan ennen kuin itse kerkesin kissaa sanoa (miks olisin sanonutkaan?).. Sille tytölle vilkuteltiinkin kovasti poislähtiessä.

Juna pysähteli junassa olevan aikatulun mukaisesti, joko muutamiksi minuuteiksi tai pisimmillään puoleksi tunniksi kerrallaan eri asemille. Niillä päästiin jaloittelemaan ja ostamaan vettä tai lisäpurtavaa loppumatkalle. Mammat myivät asemilla myös mm. täytettyjä oravia tai kattokruunuja. Ne jäi kyllä tällä kertaa ostamatta..

Vikana päivänä junaan hyppäsi lauma teinipoikia, jotka olivat hyvin kiinnostuneita meistä, kun huomasivat että höpistään jotain salakieltä. Varmaan kahden tunnin ajan ne kuikuili ja supisi, osoitteli ja selkeästi puhui meistä. Sanoinkin Samille, että nyt tiedän miltä näyttelyeläimistä tuntuu.. Niiden puheessa kävi pari kertaa sana americano. Ja sitten yksi poika alkoi hokea hello boy (ei kuitenkaan Samille, vaan kavereilleen.) Noh Hame-Pekka kävi sanomassa jotain meille, josta ei kuitenkaan ymmärretty että mitä, niin kysyttiin puhuvatko pojjaat englantia. Sanoivat etteivät puhu, mutta siitä innostuneensa aloittivat kuitenkin keskustelun. Loppumatka olikin rattoisa kun pojat piiritti meitä ja hihitellen välillä sanoi sanan englantia ja jatkoi taas venäjäksi. Yksi poika puhui jopa ihan lauseita ja kehaistiinkin, että puhutpa hyvin. Se poika taisi sitten tykätäkin meistä kaikkein eniten, kun olisi selfienkin halunnut (puhelin tosin olikin kadonnut johonkin). Sen verran selvisi että pojat olivat 12-13vuotiaita ja tulossa lentopalloturvauksesta, jonka voittivat. Esittelivät ylpeinä mitaleita ja pokaalia. Sami sai myös keskusteltua koripalloharrastuksestaan. Jotain vodkasta ja tupakastakin ne pojat kyseli, ja itse kertoilivat tupakoivansa, mutta valistettiin tietenkin, että tupakkaa ei pidä urheilijapoikien poltella! (terkut vaan Saralle ja Hennalle, että terveysneuvonta jatkunee maailmalla!)

Pääsin junamoodiin heti ensihetkiltä ja otin torkut kuten asiaan kuuluu

 Taustalla junaisäntämme "Hame-Pekka".

Hame-Pekka pesi lattiat

Naapuriloossin setä

Välipysähdysjätskit

Samovaari, josta sai kuumaa vettä esim. nuudeleille tai teelle

Siinä mun ja naapurisedän aamuvarpaat

Muitakin nukutti

Sami sai syödä noi lihapullat ihan keskenään

Tee/kahvihetki

Loppupiristyksenä kuva Novosibirskistä, ranskanperunat maistui nuudeli/riisikakkudietin jälkeen aika makoisalta.

Kaikenkaikkiaan oli rauhaisa junailumatka, aika ei käynyt yhtään pitkäksi, vaan aina keksittiin uutta puhdetta kun edellinen alkoi kyllästyttää. Hiukan ahdas oli punkka kyllä, ensimmäisenä yönä jännitti, että putoaako sitä nukahtaessaan pedistä (yhdelle pikkutytölle kävikin niin). Mutta hyvin pysyttiin junan keinunnasta huolimatta punkissamme! 

Sellainen alkupätkä. Nyt ollaan "Siperian pääkaupungissa", Novosibirskissä. Sateinen Novosibirsk teki tosi hyvän ensivaikutuksen, nyt yritellään tasailla aikaeroa. Kello on yhtäkkiä Moskovaa (ja Suomea) 4 tuntia edellä, eli pitäisi oikeasti olla jo nukkumassa.

Dobroy Nochi!

Mockba

Helou!

Kolmas päivä Venäjän pääkaupungissa, Moskovassa, alkaa pikkuhiljaa olla taputeltuna. Tarkoittanee myös sitä, että viimeinen Mockba-ilta kyseessä.

Summataanpas vähän kuluneita päiviä. Reissuun lähdettiin Lahden rautatieasemalta, jolta hypättiin Tolstoin kyytiin 5.6.17 iltakahdeksan maissa. Saimme oman ylhän yksinäisyyden, sillä vaunuhyttiimme ei tullut muita matkustajia ja tämähän sopi meille ihan mainiosti. Vaunuemäntä puhui meille sujuvaa venäjää ja me sujuvasti vastailtiin suomeksi sekä englanniksi. Yhteiseksi kommunikaatioksi valikoituikin tyttydyy ei-mikään-edellä-mainituista, vaan: elekieli. Sillä pärjättiinkin 13h:n junakyyti vallan mainiosti.

Junassa oli oikein eväätkin tarjolla!

Nukkumaan päästiin vasta tiistain puolella, kun kaikki passit ja hammasharjat oli tarkisteltu pariin otteeseen. Junakyyti oli hyvinkin pomppuisa/heiluva, joten unet jäi hiukan katkonaisiksi. Moskovaan saavuttiin yhdeksältä aamulla. Rautatieasemalta suunnistettiin hostellille ja sieltä aamupalalle. Mulla maailma keikkui koko tiistain, aina paikalleen asettuessa (kiitos huojuvan junamatkan, joka ilmeisesti jätti jälkensä tasapainoaistiin). Nyt ollaan kolmen päivän ajan tutustuttu Moskovaan. Lähinnä ollaan tallusteltu ympäriinsä, välillä syömässä käyden ja ihmisiä sekä rakennuksia ihmetellen. Tänään (torstai) käytiin 2,5h jokiajelulla ja borsch-keitoilla. Aamusella pestiin pyykkiä (ja yksi metrokortti...) ja nyt keräillään voimia huomiselle, jolloin matka kohti Siperiaa starttaa. Oikeastaan nyt on hyvä aika jatkaakin matkaa, uudet maisemat alkaa jo houkutella.

Loppuun vielä muutama kuva  hostellilta (Jedi hostel, osoittautui odotusten mukaisesti tosi viihtyisäksi paikaksi!) ja muutama vähän muualtakin. Facebookista ja instagramista löytyy kuvia, niin ei samoja jaksa tänne lisäillä, muta jokunen tässä:

Pari juttuu:

-Hyvin harva venäläinen puhuu englantia..

-Hyvin harva kohtaamamme venäläinen hymyilee (ja suomalaisia sanotaan yrmeiksi!? Oon saanut hymyn yhdeltä vauvalta! Muuten esim. asiakaspalvelu on ollut hyvin vakavaa..)

-Tietöitä, julkisivuremontteja, laumoittain  työmiehiä

- Liikennevaloilla on ihan oma tahto

-Karkean arviomme mukaan ainakin 53% venäläisnaisista käyttää korkokenkiä

- Kaikilla hälytysajoneuvoilla on koko_ajan vilkut päällä (wtf?)

-Jonkin sortin miliisejä/vartioita (mitälie pamppu-ukkeleita) on joka kadun kulmalla - monta!

-Ei olla eksytty kertaakaan (metroilu on ihan helppoa)

-ˆSami on oppinut venäläiset aakkoset (Sini kiittää kaikkia saksaksi, kun ei muutakaan osaa)

-Kivaa meillä on ollut!

Samin terveiset: vähän lyhyet sängyt ollu.

-Huomenna kohti Novosibirskiä! Perillä ollaan sunnuntaina.