Vietnamissa ollaan nyt oltu parin viikon ajan.
Vietnamiin tuloa ollaan odotettu ehkä eniten koko reissulla ja suunniteltu kaikkea aktiviteettia. Noh aina ei kuviot mene niin kuin ollaan suunniteltu. Pari ekaa päivää otettiin iisisti Hanoita jalkaisin kierrellen, mulla oli kurkku hivenen kipeä ja nenäkin vuoteli. Vaivat meni parissa päivässä ohi, mutta kun luulin parantuneeni, niin sitten iski kuumeilu, joka kaatoi petiin useaksi päiväksi. Kuumeilun jälkeenkin, vietin vielä petipotilaana, jotta varmasti parantuu kerralla kunnolla. Pikainen lääkärireissukin heitettiin (oltiin päivystyksessä kyllä 6h.. :D) ja mut tutkittiin läpikotaisin rinta- ja kylkikivun vuoksi. Näin hoitajan näkökulmasta oli mielenkiintoista nähdä paikallisen sairaalan toimintaa. Toisaalta tieto lisää tuskaa, mutta kaikki onneksi hoitui ihan asiallisen oloisesti. Paikallisen lääkärin tutkittua asioitiinkin ranskalaisen keuhkolääkärin kanssa loppuaika. Pariin eri otteeseen verinäytteet, röntgenit ja ct-kuvaus keuhkoista ja terveen paperit. Sain aikamoisen koktailin kipulääkkeitä mukaan ja seuraavat päivät menikin lähinnä nukkuen, kunnes päätin jättää kuurit omatoimisesti kesken. Ja nyt ollaan taas ihan elinvoimissaan, joten loppu hyvin kaikki hyvin.
Tietysti sairastelu on aina kurjaa, mutta onneksi oltiin tosi mukavassa hostellissa, jossa sai ruokaa ja oli hyvä peti kölliä. (ja Sami salakuljetti burgerkingistä hampurilaisenkin huoneeseen buahaha). Vietnamin suunnitelmat elivät sairastelun mukaan ihan omaa elämää. Halong Bayn risteilyretki jouduttiin siirtämään ja Sapan trekkaus perumaan kokonaan. Rahaa näissä sähläyksissä paloi taivaan tuuliin, mutta sille ei voi mitään..
Halong Bay reissu saatiin tehtyä onneksi, vaikka Sapa trekki jouduttiinkin tosiaan jättämään väliin (harmittaa, mutta ompahan syy tulla joskus takaisin Vietnamiin!) Halong Bay oli mahtava, purjehdittiin sinne aika ruosteisella purkilla. Sää oli aika utuisa, mutta onneksi ei sentään ihan surkein mahdollinen. Syötiin laivassa, käytiin kajakoimassa upeissa maisemissa (tosi kiva aktiviteetti!) ja purkista pääsi hyppimään veteen ja uimaan (itse jätin väliin meduusojen vuoksi, pari tyttöä poltti itsensä niihin). Illaksi mentiin yöpymään yksityissaarelle. Siellä syötiin älyttömän hyvin. Muu porukka jatkoi iltaa, me Samin kanssa istuttiin rannassa aaltoja katsellen ja painuttiin ajoissa pehkuihin. Yöllä herättiin siihen kun ukkosmyrsky riehui yllä ja salama iski saareen. Tajuton pamaus ja valon leimahdus ja koko pirtti heilui!
Seuraava päivä oli oikein mukava. Trekattiin saaren korkeimmalle kohdalle (mutaista, kivistä lähes pystysuoraa seinämää sateen jälkeen.. kaaduin vaan kerran ja haavat jaloissa on jo ruvella ;)) Loppupäivä uitiin ja otettiin aurinkoa. Meitä jäi saarelle 8 henkilöä alkuperäisestä 34 henkilöstä (muut olivat buukanneet vain yhden yön reissun ja palasivat takaisin Hanoihin). Juteltiin porukassa mm. millaisia jouluja eri maissa vietetään.. :D Ehdottomasti yksi parhaista päivistä reissussa. Mentiin katsomaan auringonlaskua ihanalle, intiimille rannalle. Joskin auringonlaskua ei pilvisyydestä johtuen näkynyt, mutta muutoin oli kyllä hauskaa uida ja rupatella.
Illalla taas syötiin hyvin, pelailtiin korttia ja mentiin ajoissa nukkumaan. Yöllä herättiin joidenkin eläinten juostessa ja vinkuessa katolla. Itse veikkasin rottia, toiset apinoita..
Halong Bay reissu päättyi kolmantena päivänä, jolloin matkustettiin aamupalan jälkeen myrkyisässä meressä pikkupaatilla Cat ba saarelle, missä mentiin sateessa parin tunnin trekkaukselle luonnonpuistoon. Sieltä lounaan jälkeen kukin matkusti tahoilleen. Paattimatka saarelta toiselle oli kyllä oikeastikin hiukan pelottava, itseä ei haittaa heilunta ja epätasainen kyyti, mutta välillä sitä mietti että pysyykö se minipaatti kaatumata koko matkan. Pysyi se !
Matkustettiin samana päivänä yöjunalla Hoi Aniin. Yöjuna oli aika meluisa ja heiluva mutta hyvät unet siellä silti sai. Yläpunkissa nukkui kaksi paikallista miestä, joiden kanssa vaihdeltiin eväitä ja käytiin lyhyitä keskusteluja (heillä englanti ei kauheasti taipunut). Ilmastointi oli jäätävä ja ekaa kertaa villasukat olivat oikeasti tarpeen. Puin lähes kaikki lämpimät vaatteet päälle, niin sai unen päästä kiinni.
Nyt ollaan vietetty viisi yötä Hoi Anissa rentoutuen. Ollaan pyöräilty kaupungilla, syöty hyvin, käyty hieronnoissa ja teetetty vaatteita. Samille räätälöitiin puku ja minulle pari mekkoa. Ollaan käyty myös rannalla ja ajeltu skootterilla ympäriinsä ihaillen maisemia. Käytiin kokkauskurssilla opettelemassa neljän vietnamilaisen annoksen valmistusta. Eilen illalla homestayn isäntämme grillaili meille ja muutamille muille asukkaille aivan mahtavat ruoat illalliseksi. Syötiin ulkona (possua, vihanneksia, kanaa ja jättikatkarapuja) pimeydessä. Taustalla pauhasi isännän valitsemaa musiikkia (mm. Scooteria ja muuta vastaavaa) :D
Nyt vietetään päivä majapaikassa jumitellen ja jossain vaiheessa käydään haukkaamassa jtn syötävää + ostamassa eväitä tulevaa matkaa varten. Illalla hypätään yöbussin kyytiin ja matkataan kahdeksi yöksi Da Lat -nimiseen kaupunkiin.
Pari juttuu:
-ROSKAT..Niitä on joka puolella, paljon.. :(
-Mopoja,skoottereita, moottoripyöriä. Jos Kiinassa luultiin että niitä oli paljon.. no TÄÄLLÄ niitä on paljon.
-Skoban kyydissä kulkee mitä vain. Koko viisihenkinen perhe tai vaikka jokin kodinkone.
-Ruoka on todella halpaa ja hyvää.
-Kuuma!
-Ihmiset on olleet ystävällisiä
-Hoi An on ihana kaupungi (sen on myös jokunen muu turisti hoksannut).
perjantai 11. elokuuta 2017
tiistai 25. heinäkuuta 2017
Hongkongin visiitti
Terveiset Hongkongin visiitillä taas hiukan viiveisesti.
Ollaan nyt siis Vietnamissa ja ohjelmassa on kaikkea todella mielenkiintoista! Mutta palaillaan Honkkarikuulumisiin vielä. HongKongiin lennähdettiin Shanghaista tosiaan kiinalaisten siipien voimin. Saavuttiin sateiseen Hongkongiin myöhään illalla, lennon ollessa tunnin myöhässä. Asemalta hypättiin bussin kyytiin, jonka ikkunoiden läpi kaunista, sateista Honkkaria oli ilo ihailla noin tunnin verran. Hostelli oli taas hiukan kinkkisesti sijoitettu, ilman kunnolisia opasteita. Ystävällinen paikallinen mummo opasti meidät perille (asui itse samassa rakennuksessa) ja puhui aivan mainiota englantia!
Hostellihuone oli oikein mainio sekin. Hongkong erosi huomattavasti muusta Kiinasta, ollen suurelta osin länsimaisempi. Myös ihmisten käyttäytyminen oli rauhallisempaa (mm. metroon jonotettiin ihan asiallisesti, eikä muutenkaan mitään tönimisiä/rynnimisiä ollut havaittavissa). Ihmiset puhuivat hyvää englantia, liikenne oli vasemmanpuoleinen ja ruoka oli taas kerran ihan taivaallista.
Ensimmäiseksi päiväksi saatiin oppaaksi Samin tuttu Stanley (Sami oli Hollannissa vaihdossa kokkikouluaikoinaan ja Stanley oli kyseisessä keittiössä töissä). Stanley oli itse muuttanut kolme kuukautta sitten Hongkongiin. Hän on syntyperältään kiinalainen, mutta elänyt elämänsä Hollannissa ja kertoikin nyt huomanneensa olevan hollantilainen :D. Stanley vei meitä syömään pariin paikkaan ja lisäksi käytiin The Peakilla ihastelemassa maisemia kaupungin yllä. Oli kiva saada taas uudenlaista seuraa meidän kahden reissutiimiin. Vaikka Stanley kertoi itsekin olevansa vielä ihan turisti, niin kiinankielen taito toi helpotusta seikkailuihin. Käytiin myös EHKÄ yhden Michelin tähden ravintolassa syömässä dim sumeja. (kyseessä ketju, eikä Stanley ollut varma mikä Honkkarin rafla tähden oli saanut). Noh hyvää oli!
Muut päivät seikkailtiin Samin kanssa kahdestaan. Käytiin Star ferry ajelulla kahdesti (päivä- ja yöaikaan) ja ihmettelemässä paikallisia nähtävyyksiä. Hongkongista jäi oikein hyvä fiilis, harmaan Shanghain jälkeen.
keskiviikko 19. heinäkuuta 2017
Shanghain valot (ja harmaus)
Tästä taitanee tulla lyhyin teksti blogiin tähän mennessä. Shanghaista nimittäin ei taida olla juurikaan sanottavaa.. Shanghaissa yövyttiin neljä yötä. Kaupunki ei vaan jotenkin kolahtanut. Ensivaikutelma oli jo huonohko. Juna-asemalta otettiin hostellille taksi. Taksi oli vanha ja haisi aivan hirveälle (tuhkakuppi). Kaupunki oli myös harmaa ja taksin suttuisen ikkunan läpi ei kyllä säväyttänyt. Hostellimme oli oikein mainio! Siellä viihdyttiin oikein hyvin, eli jotain positiivista sentään.
Kaupungilla käppäiltiin ympäriinsä, metroiltiin paikasta toiseen ja syötiin oikein maukkaita ruokia. Käytiin ihmettelemässä The Bundillä korkeita pilvenpiirtäjiä niin päiväsaikaan kuin iltavalaistuksessakin. Illalla kaupunki muuttuikin huomattavasti esteettisemmäksi kaikkine valoineen. Ja kuten aiemmin jo sanottu, ettei olla mitään suurkaupunki-ihmisiä, niin kyllä me noita valoja muutama ilta ihan mielellään ihasteltiin. Mentiin myös Cloud Nine:n kattoravintolaan, 87 kerrokseen ihastelemaan maisemia. Oli hulppeat maisemat ja ei harmittanut vaikka reissu korkeusiin kustantikin aika suolaisen summan, että ravintolaan edes pääsi sisälle..
Shanghain kivoin juttu ehdottomasti oli, kun lentoemäntänä toimiva Kadi sai päivystysvuorossa suunnaksi nimenomaan Shanghain! Siis mikä todennäköisyys! Vietettiin päivää hiukan eri kaavalla, kun saatiin ystävä seikkailuihin mukaan. Syötiin ja herkuteltiin hyvin ja lisäksi pyörittiin kaupungilla. Perehdytettiin Kadi myös Shanghain metroiluun :D Oltiin vitsailtu siitä että lento suuntautuisi nimenomaan Shanghaihin, mutta että niin OIKEASTI kävi :D !Jihuu!
Shanghaista lähdettiin ihan mielellään jatkamaan matkaa. Ei kaikki paikat vaan syystä tai toisesta kolahda, vaikka Shanghaissakin oli kivoja juttuja ja hienoja maisemia. Shanghaista singahdettiin parin tunnin lennolla tänne Hongkongiin, jossa ollaan nyt oltu kaksi yötä. Lento tänne oli hyvin pomppuisa (ja tunnin myöhässä). Fiilikset Hongkongista ovat olleet paljon paremmat kuin Shanghaista! Jatketaan Hongkongin jutuilla toisella kertaa.
Kaupungilla käppäiltiin ympäriinsä, metroiltiin paikasta toiseen ja syötiin oikein maukkaita ruokia. Käytiin ihmettelemässä The Bundillä korkeita pilvenpiirtäjiä niin päiväsaikaan kuin iltavalaistuksessakin. Illalla kaupunki muuttuikin huomattavasti esteettisemmäksi kaikkine valoineen. Ja kuten aiemmin jo sanottu, ettei olla mitään suurkaupunki-ihmisiä, niin kyllä me noita valoja muutama ilta ihan mielellään ihasteltiin. Mentiin myös Cloud Nine:n kattoravintolaan, 87 kerrokseen ihastelemaan maisemia. Oli hulppeat maisemat ja ei harmittanut vaikka reissu korkeusiin kustantikin aika suolaisen summan, että ravintolaan edes pääsi sisälle..
Shanghain kivoin juttu ehdottomasti oli, kun lentoemäntänä toimiva Kadi sai päivystysvuorossa suunnaksi nimenomaan Shanghain! Siis mikä todennäköisyys! Vietettiin päivää hiukan eri kaavalla, kun saatiin ystävä seikkailuihin mukaan. Syötiin ja herkuteltiin hyvin ja lisäksi pyörittiin kaupungilla. Perehdytettiin Kadi myös Shanghain metroiluun :D Oltiin vitsailtu siitä että lento suuntautuisi nimenomaan Shanghaihin, mutta että niin OIKEASTI kävi :D !Jihuu!
Shanghaista lähdettiin ihan mielellään jatkamaan matkaa. Ei kaikki paikat vaan syystä tai toisesta kolahda, vaikka Shanghaissakin oli kivoja juttuja ja hienoja maisemia. Shanghaista singahdettiin parin tunnin lennolla tänne Hongkongiin, jossa ollaan nyt oltu kaksi yötä. Lento tänne oli hyvin pomppuisa (ja tunnin myöhässä). Fiilikset Hongkongista ovat olleet paljon paremmat kuin Shanghaista! Jatketaan Hongkongin jutuilla toisella kertaa.
lauantai 15. heinäkuuta 2017
Pekingin viikko
Ni hao!
Ollaan paraikaa luotijunassa kiitämässä kohti Shanghaita (tekstin kirjoitushetkellä 13.7. Kyllä.. Nyt ollaan oltu jo 2 yötä Shanghaissa), Kiinan suurinta kaupunkia. Junakyyti on tasaisen pehmeää, ilmastoinnilla ja vauhti on luokkaa 300km/h. Aika erilaista kyytiä kuin Venäjän junailut. Junamatkan kestokin on vaivaiset 5h. Edeltäviin junamatkoihin verratessa viisi tuntia tuntuu silmänräpäykseltä.
Kiinaan, Pekingiin saavuimme tosiaan viikko sitten. Junailu Mongoliasta Kiinaan oli sekin eriävä aikaisempiin matkoihin verrattaessa. Matkustimme 2.luokassa, karjavaunun sijaan (sitä vaihtoehtoa ei ollut tarjolla). Juna oli selkeästi myös modernimpi, ilmastointi pauhasi välillä aika viileästikin. Junailimme siis neljän hengen hytissä. Hyttikavereiksi osuivat kaksi vanhempaa rouvashenkilöä. Toinen saksalainen ja toinen venäläinen nainen. Venäläinen nainen puhui sujuvaa saksaa (ei englantia) ja olikin saksalaisen reissuporukan oppaana. Hän myös kertoi olevansa suuri Suomen fani ja aikoo soittaa ystävälleen, että matkusti kahden suomalaisen kanssa (:D). Sami pääsi verestämään saksan taitojaan ja itse olin vain pihalla kaikesta. Saksalainen rouva puhui kyllä sujuvaa englantia, mutta välillä vaihtoi saksaksi (luulivat varmaan Samin puhuvan enemmänkin saksaa..)
Rajamuodollisuuksiin kului useampi tunti niin Mongolian kuin Kiinankin puolella. Kiinan rajavirkailija silmäili mun passia tuimana ja kysyi nimenkin. Ei vissiin passikuva muistuttanut reissussarähjääntynyttä ja ruskettunutta naamaa.. Tavaroita ei rajoilla oikeastaan vilkaistukaan, joka meitä hiukan yllätti. Kiinan rajalla meni tovi aikaa myös junan ”renkaiden”(MITÄ NE ON?!:D) vaihtoon, sillä raideleveys Kiinan puolella on eriävä. Hetken jaksoin katsella ikkunasta, kun viereinen juna nosteltiin vaunukerrallaan ilmaan vaihto-operaatiota varten, mutta sitten uni voitti.
Kiinaan saavuttiin seuraavana päivänä puolen päivän maissa. Maksettiin ylihintaa taksista heti ensitöikseen. Väsyneenä uuteen maahan saavuttaessa aivot eivät ehkä olleet terävimmillään ja sitähän toki hyödynnettiin.. Nooh sattuuhan sitä.
Pekingissä viihdyttiin oikein hyvin. Ruoka oli taivaallista ja sitä oli paljon. Syötiin erilaisia nuudelikeittoja, kastikkeita riisillä, hotpottia ja viimeisenä päivänä taivaallista pekingin ankkaa, tottakai. Yövyttiin kahden hengen huoneessa, jonka ilmastointi pelasti paljon. Kiinassa on tähän aikaan vuodesta KUUMA.. En edes tiennyt, että näin paljon voi hikoilla. Hostelli oli oikein mukava, joskin meidän huone taisi olla ihan läpimätä. Seinässä näkyi suuret kosteusvauriot ja yöunien jälkeen keuhkot oli ihan tukossa (minulla, ei Samilla). Lisäksi Pekingin yllä on käsittämätön saastepilvi, joka myös hengitysilmaan ja minun allergiaoireisiin vaikutti. Parin korttelin päässä seisovia pilenpiirtäjiä ei saasteelta nähnyt.. Ihmisillä oli kadulla erilaisia hengityssuojaimia ja -maskeja. Itse sinniteltiin ilman.
Kävimme Kielletyssä kaupungissa, Kesäpalatsilla ja Kiinan muurilla. Lisäksi kävelimme ympäriinsä ja vierailimme yhdellä hutong-alueella. Kesäpalatsi tekolampineen ja kasvillisuuksineen oli ihana hengähdystauko kaupungin vilinästä. Siellä onnistui suurista turistimassoista vähän jopa erkaantumaan, kun lähti tallustelemaan hiukan syrjäisempiä polkuja. Kielletty kaupunki ei ollut kummankaan suosikki, vaikka hieno paikka sekin. Kiinan muurille menimme omatoimisesti bussilla ja taksilla. Kuumuudesta johtuen valittiin kaapelihissi ylös muurille mentäessä (oli aika extreme hui!) ja alas kieputtiin liukumäkeä :D. Muurilla tallusteltiin pari tuntia. Aikamoisia nousuja ja laskuja. Oli hauska nähdä/kuulla molempien osapuolten kannat muuriin. Mongoliassa puhuttiin Tsingis Khaanista ylpeästi, kuinka hurja soturi hän oli. Ja Kiinan puolella muuri puolusti nimenomaisilta sotureilta. (ps. Mongoliaikävä!)
Meitä oli varoiteltu, että kiinalaiset eivät ole avuliaita, vaikka apua pyytäisikin. Pyydettiin kerran apua (metrokorttienostoon) ja sitä saatiin. Lisäksi saatiin apua niin ravintoloissa, kaupoissa kuin kaduillakin. Ihan pyytämättä. Ihmisistä jäi oikein hyvä fiilis. Toki paikallisia on hyvin paljon ja jonotuskulttuuri on aika erilainen mihin on tottunut (tönimistä, ohittelua yms.) ja ruokailutavat ( ryystö, röyhtäily) + kadulle räkiminen hiukan vierasta. Maassa maan tavalla (okei, meidän tavat pysyi aika länsimaisina, ehkä nuudeleita joutui vähän ryystämään mutta muutoin..).
Suurkaupungit eivät ehkä ole meidän sitä kaikista palavinta kiinnostuksen kohdetta. Pähkäiltiin pitkään seuraavia suunnitelmia matkan suhteen, mutta syystä ja toisesta päädyttiin nyt kuitenkin skippaamaan Kiinan ”pikkukaupungit” ja tosiaan nyt matkan suuntaa Shanghaihin. Sieltä jatkamme lentokoneen siivin HongKongiin neljän yön jälkeen. Honkkarista suuntaammekin sitten jo Vietnamiin.
Kuvien latailu blogiin on aiheuttanut aika suurta päänvaivaa, joten päätin että jos jotain kuvia tulee, niin ne tulee vain hyvän wifin äärellä. Facebook on tulvillaan kuvia, niin sieltä sitten vaan seurailemaan kuvamuodossa matkaa, keitä se kiinnostaa.(Täällä Shanghaissa netti on pätkivä ja huono...)
Edellisestä postauksesta unohtui:
Mongolian jutut:
-Mikä vaan auto voi olla taksi. Kadun varteen vaan ja käsi ylös, niin kuka vaan voi kopata kyytiin. Tämä testattiin ja todettiin toimivaksi.
-Mongolialaiset miehet kääräsee helteellä paidan helman ylös ja tallustelee napapaljaana vatsaa taputellen.
-Maistettiin fermantoitunutta hevosen maitoa (eli käynyttä), oli ihan kauheeta :D
Pekingin jutut:
-skoottereita, polkypyöriä ja kaikennäköisiä 2-4 pyöräisiä härveleitä on kadut aivan pullollaan (sähkökäyttöisiä!)
-Liikenne on ihan järjetöntä. Liikennevalot tuntuivat olevan ihan koristeena.
- Julkisissa kulkuneuvoissa on tv-ruudut, joissa pyörii opetusvideoita.
-Vauvoilla ei ole vaippoja, vaan tarpeet tehdään sinne minne ne nyt sattuu tulemaan (joillain vauvoilla housujen takamus oli paljas tätä varten).
-Ihmiset tuijottaa surutta, mutta kyllä sieltä hymy usein heltiää kun itse tuijottaa yhtä napakasti takaisin (Sinin harrastus). Ollaan myös vilkuteltu tuijotteleville lapsille.
-Meistä on otettu salakuvia (jotka ei ole niin salaisia kun ne kuitenkin on huomattu) ja yhteen yhteiskuvaankin pääsin.
Ollaan paraikaa luotijunassa kiitämässä kohti Shanghaita (tekstin kirjoitushetkellä 13.7. Kyllä.. Nyt ollaan oltu jo 2 yötä Shanghaissa), Kiinan suurinta kaupunkia. Junakyyti on tasaisen pehmeää, ilmastoinnilla ja vauhti on luokkaa 300km/h. Aika erilaista kyytiä kuin Venäjän junailut. Junamatkan kestokin on vaivaiset 5h. Edeltäviin junamatkoihin verratessa viisi tuntia tuntuu silmänräpäykseltä.
Kiinaan, Pekingiin saavuimme tosiaan viikko sitten. Junailu Mongoliasta Kiinaan oli sekin eriävä aikaisempiin matkoihin verrattaessa. Matkustimme 2.luokassa, karjavaunun sijaan (sitä vaihtoehtoa ei ollut tarjolla). Juna oli selkeästi myös modernimpi, ilmastointi pauhasi välillä aika viileästikin. Junailimme siis neljän hengen hytissä. Hyttikavereiksi osuivat kaksi vanhempaa rouvashenkilöä. Toinen saksalainen ja toinen venäläinen nainen. Venäläinen nainen puhui sujuvaa saksaa (ei englantia) ja olikin saksalaisen reissuporukan oppaana. Hän myös kertoi olevansa suuri Suomen fani ja aikoo soittaa ystävälleen, että matkusti kahden suomalaisen kanssa (:D). Sami pääsi verestämään saksan taitojaan ja itse olin vain pihalla kaikesta. Saksalainen rouva puhui kyllä sujuvaa englantia, mutta välillä vaihtoi saksaksi (luulivat varmaan Samin puhuvan enemmänkin saksaa..)
Rajamuodollisuuksiin kului useampi tunti niin Mongolian kuin Kiinankin puolella. Kiinan rajavirkailija silmäili mun passia tuimana ja kysyi nimenkin. Ei vissiin passikuva muistuttanut reissussarähjääntynyttä ja ruskettunutta naamaa.. Tavaroita ei rajoilla oikeastaan vilkaistukaan, joka meitä hiukan yllätti. Kiinan rajalla meni tovi aikaa myös junan ”renkaiden”(MITÄ NE ON?!:D) vaihtoon, sillä raideleveys Kiinan puolella on eriävä. Hetken jaksoin katsella ikkunasta, kun viereinen juna nosteltiin vaunukerrallaan ilmaan vaihto-operaatiota varten, mutta sitten uni voitti.
Kiinaan saavuttiin seuraavana päivänä puolen päivän maissa. Maksettiin ylihintaa taksista heti ensitöikseen. Väsyneenä uuteen maahan saavuttaessa aivot eivät ehkä olleet terävimmillään ja sitähän toki hyödynnettiin.. Nooh sattuuhan sitä.
Pekingissä viihdyttiin oikein hyvin. Ruoka oli taivaallista ja sitä oli paljon. Syötiin erilaisia nuudelikeittoja, kastikkeita riisillä, hotpottia ja viimeisenä päivänä taivaallista pekingin ankkaa, tottakai. Yövyttiin kahden hengen huoneessa, jonka ilmastointi pelasti paljon. Kiinassa on tähän aikaan vuodesta KUUMA.. En edes tiennyt, että näin paljon voi hikoilla. Hostelli oli oikein mukava, joskin meidän huone taisi olla ihan läpimätä. Seinässä näkyi suuret kosteusvauriot ja yöunien jälkeen keuhkot oli ihan tukossa (minulla, ei Samilla). Lisäksi Pekingin yllä on käsittämätön saastepilvi, joka myös hengitysilmaan ja minun allergiaoireisiin vaikutti. Parin korttelin päässä seisovia pilenpiirtäjiä ei saasteelta nähnyt.. Ihmisillä oli kadulla erilaisia hengityssuojaimia ja -maskeja. Itse sinniteltiin ilman.
Kävimme Kielletyssä kaupungissa, Kesäpalatsilla ja Kiinan muurilla. Lisäksi kävelimme ympäriinsä ja vierailimme yhdellä hutong-alueella. Kesäpalatsi tekolampineen ja kasvillisuuksineen oli ihana hengähdystauko kaupungin vilinästä. Siellä onnistui suurista turistimassoista vähän jopa erkaantumaan, kun lähti tallustelemaan hiukan syrjäisempiä polkuja. Kielletty kaupunki ei ollut kummankaan suosikki, vaikka hieno paikka sekin. Kiinan muurille menimme omatoimisesti bussilla ja taksilla. Kuumuudesta johtuen valittiin kaapelihissi ylös muurille mentäessä (oli aika extreme hui!) ja alas kieputtiin liukumäkeä :D. Muurilla tallusteltiin pari tuntia. Aikamoisia nousuja ja laskuja. Oli hauska nähdä/kuulla molempien osapuolten kannat muuriin. Mongoliassa puhuttiin Tsingis Khaanista ylpeästi, kuinka hurja soturi hän oli. Ja Kiinan puolella muuri puolusti nimenomaisilta sotureilta. (ps. Mongoliaikävä!)
Meitä oli varoiteltu, että kiinalaiset eivät ole avuliaita, vaikka apua pyytäisikin. Pyydettiin kerran apua (metrokorttienostoon) ja sitä saatiin. Lisäksi saatiin apua niin ravintoloissa, kaupoissa kuin kaduillakin. Ihan pyytämättä. Ihmisistä jäi oikein hyvä fiilis. Toki paikallisia on hyvin paljon ja jonotuskulttuuri on aika erilainen mihin on tottunut (tönimistä, ohittelua yms.) ja ruokailutavat ( ryystö, röyhtäily) + kadulle räkiminen hiukan vierasta. Maassa maan tavalla (okei, meidän tavat pysyi aika länsimaisina, ehkä nuudeleita joutui vähän ryystämään mutta muutoin..).
Suurkaupungit eivät ehkä ole meidän sitä kaikista palavinta kiinnostuksen kohdetta. Pähkäiltiin pitkään seuraavia suunnitelmia matkan suhteen, mutta syystä ja toisesta päädyttiin nyt kuitenkin skippaamaan Kiinan ”pikkukaupungit” ja tosiaan nyt matkan suuntaa Shanghaihin. Sieltä jatkamme lentokoneen siivin HongKongiin neljän yön jälkeen. Honkkarista suuntaammekin sitten jo Vietnamiin.
Kuvien latailu blogiin on aiheuttanut aika suurta päänvaivaa, joten päätin että jos jotain kuvia tulee, niin ne tulee vain hyvän wifin äärellä. Facebook on tulvillaan kuvia, niin sieltä sitten vaan seurailemaan kuvamuodossa matkaa, keitä se kiinnostaa.(Täällä Shanghaissa netti on pätkivä ja huono...)
Edellisestä postauksesta unohtui:
Mongolian jutut:
-Mikä vaan auto voi olla taksi. Kadun varteen vaan ja käsi ylös, niin kuka vaan voi kopata kyytiin. Tämä testattiin ja todettiin toimivaksi.
-Mongolialaiset miehet kääräsee helteellä paidan helman ylös ja tallustelee napapaljaana vatsaa taputellen.
-Maistettiin fermantoitunutta hevosen maitoa (eli käynyttä), oli ihan kauheeta :D
Pekingin jutut:
-skoottereita, polkypyöriä ja kaikennäköisiä 2-4 pyöräisiä härveleitä on kadut aivan pullollaan (sähkökäyttöisiä!)
-Liikenne on ihan järjetöntä. Liikennevalot tuntuivat olevan ihan koristeena.
- Julkisissa kulkuneuvoissa on tv-ruudut, joissa pyörii opetusvideoita.
-Vauvoilla ei ole vaippoja, vaan tarpeet tehdään sinne minne ne nyt sattuu tulemaan (joillain vauvoilla housujen takamus oli paljas tätä varten).
-Ihmiset tuijottaa surutta, mutta kyllä sieltä hymy usein heltiää kun itse tuijottaa yhtä napakasti takaisin (Sinin harrastus). Ollaan myös vilkuteltu tuijotteleville lapsille.
-Meistä on otettu salakuvia (jotka ei ole niin salaisia kun ne kuitenkin on huomattu) ja yhteen yhteiskuvaankin pääsin.
-Kiinalaiset on just sen pituisia, että päivönvarjoineen ne sörkkii mua silmökulmiin.. Vielä on toistaiseksi molemmat silmät tallella
perjantai 7. heinäkuuta 2017
Hurmaava Mongolia
Mongoliasta liihoteltiin tänään jo Kiinan puolelle, mutta palataan Mongoliafiiliksiin.
Pohjatiedot Mongoliasta olivat aika olemattomat. Olin lukenut, että Mongoliassa täytyy huolehtia erityisen tarkasti arvotavaroistaan, sillä taskuvarkaita on paljon. Olin myös lukenut muutamasta reissublogista kovaa suitsutusta siitä, kuinka ihana maa Mongolia on. Nyt kallistun itse samoille linjoille.
Heti Ulan Batoriin saavuttuamme meidät otti bussiasemalla vastaan lauma kaikenmaailman huutelijoita. Sami lähti metsästelemään automaattia rahannostoa varten ja itse jäin tavaravahdiksi aseman pihamaalle. Sillä välin ehti yksi nainen tulla varoittelemaan, että varmasti huolehdin hyvin tavaroistani. Hän kertoi, että asemalla helposti "hukkaa" puhelimensa tai kukkaronsa. Alun hämyisyyttä ei vähentänyt yhtään se, ettei hostelliltamme lupailtu kyyti koskaan saapunutkaan hakemaan meitä, joten illan hämärtyessä odottelimme epätietoisina kyytiä saapuvaksi turhaan. Siinä pyöri myös pari paikallista juoppolallia, jotka huuteli ilmeisesti jotain kirouksia meidän päälle..
Aika pian kuitenkin tunnelma muuttui. Meitä tuli paikallinen nainen auttamaan ja hän yritti soittaakin meidän hostellille. Sieltä ei saatu ketään kiinni kuitenkaan.. Koitettiin itsekin soitella sinne ja sama homma. Loppu hyvin kaikki hyvin, eräs nuori hostelliyrittäjä huomasi meidän ahdingon ja heitti meidät ilmaiseksi meidän jo varaamalle hostellille! (joka ei edes ollut mitenkään lähimailla..)
Mongolialaisten hyväsydämisyys ja apu tuli myöhemmin myös toistuvasti huomattua.
Olimme aluksi kaksi yötä Mongolian pääkaupungissa, jonka jälkeen lähdimme hostellimme järjestämälle tourille Gobin autiomaahan (viikon reissu). Maanantaiaamuna lastauduttiin kahteen neuvostoaikaiseen ajoneuvokkiin ja lähdettiin huristelemaan kohti erämaata. Reissussa meitä oli minun ja Samin lisäksi, kaksi suomalaistyttöä, kaksi ranskalaismiestä, saksalainen pariskunta ja toisena päivänä porukkaan liittyi myös hollantilainen nainen. Lisäksi molemmissa autoissa oli paikallinen opas ja lisäksi autokuskit. Meille osui aivan mahtavat oppaat! Toinen, vanhempi oppaista, oli kokenut ja puhui hyvää englantia. Toinen, puhui myös englantia ja hoiti ehkä enemmän juoksevia asioita (käveli meidän mukana esim kallioilla ja teki ruoat).
Viikon aikana tuli ajettua useita tunteja pomppivassa kyydissä, keskellä ei mitään. Kuunneltiin mongolialaisia lauluja niin levyltä, kuin oppaan ja autokuskin laulamanakin.
Nähtiin ja koettiin paljon kaikenlaista, en ala erikseen joka päivästä kertomaan, mutta ehdottomasti suosittelen vastaavaa reissua jos Mongoliaan eksyy. Pääkaupungista täytyy lähteä pois nähdäkseen mongolialaista elämää. Lisäksi nähtiin lehmiä, lampaita, vuohia, hevosia & villihevosia, kotkia ja monia muita eläimiä. Nukuttiin muutama yö teltoissa, ja muut yöt jurtissa (jurttaleirintäalueella ja paikallisen perheen jurtassa). Päästiin syömään perinteistä mongolialaista ruokaa, joka koostui pääasiassa LIHASTA. Syötiin lammasta, kuivalihaa, hevosta ja lehmää. Jos aterialla ei ollut mitään lihapitoista, halusivat karskit mongolialaiskuskimme oman lihapitoisen ateriansa. Lisukkeena oli usein riisiä tai nuudeleitä. Peruna oli kasviksena muiden kasvisten joukossa (joita oli hyvin niukasti, jos ollenkaan). Yhtenä iltana saimme nauttia myös mongolialaista barbequeta.
Sami melkein voitti ryhmämme perinteisen mongolialaisen painiturnauksen. (osallistujina: mongolialainen opas, saksalainen, ranskalainen ja Sami). Sami kruunattiin jo voittajaksi, kunnes toinen kuskeista otti vielä matsin Samin kanssa (keskellä erämaata tietenkin). Noh kyseinen kuski sattui olemaan mongolialainen mestaripainija ja samihan lensi tantereelle alta aikayksikön. Tälläiset asiat yhdistivät mukavasti meidän porukan myös kuskien kanssa, jotka eivät juurikaan englantia puhuneet, mutta olivat ihan mahtavia tyyppejä.
Viimeisenä päivänä opas pyysi minut ja Samin toiseen ajoneuvoista, joissa toinen kuskeistamme (laulava Kamba) oli. Opas (Bator) tulkkasi Kamban puheet meille. Hän halusi lahjoittaa vaimonsa tekemät villatossukat meille, lahjana joka toisi rikkautta ja terveyttä (ja paljon lapsia) meidän perheeseen. Oltiin molemmat ihan silmät ymmyrkäisinä. Tavallisesti Kamba lahjoittaa kyseisiä tossuja kylien lapsille, mutta nyt me saatiin nauttia tästä kunnianosoituksesta.
Tourilla päästiin kuulemaan mongolialaisesta elämästä jurtissa, shamanismista ja Mongolian luonnosta.
Viikko hurahti nopeasti, oli kiva palata hostellillekin kuumaan suihkuun ja vähän erilaisten lihapatojen ääreen.. Vietettiin Samin kanssa vielä 4 yötä Ulan Batorissa, ennen Kiinan junaan nousemista. Kävimme mustalla marketilla, Dinosaurusmuseossa, Gorkhi Terelj National Parkissa, jossa ratsastettiin mongolianhevosilla. Käytiin myös katsastamassa 40m Tsinghis Khaanin patsas.
Mongoliassa olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta se olisi vaatinut uuden retken buukkausta, koska pääkaupunki ei kaikessa saastepilvessään ollut erityisen viihtyisä.
Nyt totutellaan Kiinan hälyisään meininkiin..
Kuvien lataaminen ei nyt yrityksistä huolimatta onnistu, katsotaan muistanko palata asiaan jonakin toisena päivänä..
Pohjatiedot Mongoliasta olivat aika olemattomat. Olin lukenut, että Mongoliassa täytyy huolehtia erityisen tarkasti arvotavaroistaan, sillä taskuvarkaita on paljon. Olin myös lukenut muutamasta reissublogista kovaa suitsutusta siitä, kuinka ihana maa Mongolia on. Nyt kallistun itse samoille linjoille.
Heti Ulan Batoriin saavuttuamme meidät otti bussiasemalla vastaan lauma kaikenmaailman huutelijoita. Sami lähti metsästelemään automaattia rahannostoa varten ja itse jäin tavaravahdiksi aseman pihamaalle. Sillä välin ehti yksi nainen tulla varoittelemaan, että varmasti huolehdin hyvin tavaroistani. Hän kertoi, että asemalla helposti "hukkaa" puhelimensa tai kukkaronsa. Alun hämyisyyttä ei vähentänyt yhtään se, ettei hostelliltamme lupailtu kyyti koskaan saapunutkaan hakemaan meitä, joten illan hämärtyessä odottelimme epätietoisina kyytiä saapuvaksi turhaan. Siinä pyöri myös pari paikallista juoppolallia, jotka huuteli ilmeisesti jotain kirouksia meidän päälle..
Aika pian kuitenkin tunnelma muuttui. Meitä tuli paikallinen nainen auttamaan ja hän yritti soittaakin meidän hostellille. Sieltä ei saatu ketään kiinni kuitenkaan.. Koitettiin itsekin soitella sinne ja sama homma. Loppu hyvin kaikki hyvin, eräs nuori hostelliyrittäjä huomasi meidän ahdingon ja heitti meidät ilmaiseksi meidän jo varaamalle hostellille! (joka ei edes ollut mitenkään lähimailla..)
Mongolialaisten hyväsydämisyys ja apu tuli myöhemmin myös toistuvasti huomattua.
Olimme aluksi kaksi yötä Mongolian pääkaupungissa, jonka jälkeen lähdimme hostellimme järjestämälle tourille Gobin autiomaahan (viikon reissu). Maanantaiaamuna lastauduttiin kahteen neuvostoaikaiseen ajoneuvokkiin ja lähdettiin huristelemaan kohti erämaata. Reissussa meitä oli minun ja Samin lisäksi, kaksi suomalaistyttöä, kaksi ranskalaismiestä, saksalainen pariskunta ja toisena päivänä porukkaan liittyi myös hollantilainen nainen. Lisäksi molemmissa autoissa oli paikallinen opas ja lisäksi autokuskit. Meille osui aivan mahtavat oppaat! Toinen, vanhempi oppaista, oli kokenut ja puhui hyvää englantia. Toinen, puhui myös englantia ja hoiti ehkä enemmän juoksevia asioita (käveli meidän mukana esim kallioilla ja teki ruoat).
Viikon aikana tuli ajettua useita tunteja pomppivassa kyydissä, keskellä ei mitään. Kuunneltiin mongolialaisia lauluja niin levyltä, kuin oppaan ja autokuskin laulamanakin.
Nähtiin ja koettiin paljon kaikenlaista, en ala erikseen joka päivästä kertomaan, mutta ehdottomasti suosittelen vastaavaa reissua jos Mongoliaan eksyy. Pääkaupungista täytyy lähteä pois nähdäkseen mongolialaista elämää. Lisäksi nähtiin lehmiä, lampaita, vuohia, hevosia & villihevosia, kotkia ja monia muita eläimiä. Nukuttiin muutama yö teltoissa, ja muut yöt jurtissa (jurttaleirintäalueella ja paikallisen perheen jurtassa). Päästiin syömään perinteistä mongolialaista ruokaa, joka koostui pääasiassa LIHASTA. Syötiin lammasta, kuivalihaa, hevosta ja lehmää. Jos aterialla ei ollut mitään lihapitoista, halusivat karskit mongolialaiskuskimme oman lihapitoisen ateriansa. Lisukkeena oli usein riisiä tai nuudeleitä. Peruna oli kasviksena muiden kasvisten joukossa (joita oli hyvin niukasti, jos ollenkaan). Yhtenä iltana saimme nauttia myös mongolialaista barbequeta.
Sami melkein voitti ryhmämme perinteisen mongolialaisen painiturnauksen. (osallistujina: mongolialainen opas, saksalainen, ranskalainen ja Sami). Sami kruunattiin jo voittajaksi, kunnes toinen kuskeista otti vielä matsin Samin kanssa (keskellä erämaata tietenkin). Noh kyseinen kuski sattui olemaan mongolialainen mestaripainija ja samihan lensi tantereelle alta aikayksikön. Tälläiset asiat yhdistivät mukavasti meidän porukan myös kuskien kanssa, jotka eivät juurikaan englantia puhuneet, mutta olivat ihan mahtavia tyyppejä.
Viimeisenä päivänä opas pyysi minut ja Samin toiseen ajoneuvoista, joissa toinen kuskeistamme (laulava Kamba) oli. Opas (Bator) tulkkasi Kamban puheet meille. Hän halusi lahjoittaa vaimonsa tekemät villatossukat meille, lahjana joka toisi rikkautta ja terveyttä (ja paljon lapsia) meidän perheeseen. Oltiin molemmat ihan silmät ymmyrkäisinä. Tavallisesti Kamba lahjoittaa kyseisiä tossuja kylien lapsille, mutta nyt me saatiin nauttia tästä kunnianosoituksesta.
Tourilla päästiin kuulemaan mongolialaisesta elämästä jurtissa, shamanismista ja Mongolian luonnosta.
Viikko hurahti nopeasti, oli kiva palata hostellillekin kuumaan suihkuun ja vähän erilaisten lihapatojen ääreen.. Vietettiin Samin kanssa vielä 4 yötä Ulan Batorissa, ennen Kiinan junaan nousemista. Kävimme mustalla marketilla, Dinosaurusmuseossa, Gorkhi Terelj National Parkissa, jossa ratsastettiin mongolianhevosilla. Käytiin myös katsastamassa 40m Tsinghis Khaanin patsas.
Mongoliassa olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta se olisi vaatinut uuden retken buukkausta, koska pääkaupunki ei kaikessa saastepilvessään ollut erityisen viihtyisä.
Nyt totutellaan Kiinan hälyisään meininkiin..
Kuvien lataaminen ei nyt yrityksistä huolimatta onnistu, katsotaan muistanko palata asiaan jonakin toisena päivänä..
sunnuntai 25. kesäkuuta 2017
Irkutsks, Ulan-Ude ja Ulan-Bator
Heipparallaa, pitkästä aikaa.
Ei oo oikeen runosuoni sykkinyt ja nytkin jouduin tappelemaan hostellin wifin kanssa vartin verran, ennen kuin päästiin kirjoitushommiin.
Kerrataas vähän missä ollaan seikkailtu. Olkhonin saariseikkailun jälkeenhän me yövyttiin kaksi yötä Irkutskissa. Irkutskista jäi ainakin itselleni aika kehnot mielikuvat, joskin tiedostan että itse kaupungilla ei sen asian kanssa paljoa ole tekemistä. Mutta ihmiset kokee erilaisia juttuja ja tottakai ne vaikuttaa..
Mikä sitten teki Irkutskista hieman ei-niin-mieluisan paikan?
Itse kaupunkihan oli ihan kivan oloinen. Meidän hostelli sattui olemaan (Samin varaama toim. huom) aika syrjässä. Toki lähellä rautatieasemaa mikä olikin suuri plussa! No saavuttiin Olkhonin ihanalta saarelta, niin tietty sekin heijastui varmasti, että oltiin nautittu niin paljon Baikalin rajoamista maisemista ja olosta saarella.
Hostelli löydettiin hyvin, kiitos taksikuskin. Sieltä lähdettiin navigoimaan itsellemme rahaa + ruokaa. No ei ollutkaan niin helppo tehtävä se. Rahaa löydettiin (automaatista kummasti löytyi kun Visaa vingutteli..) mutta ruoan suhteen olikin hankaluuksia. Jossain vaiheessa satoi kaatamalla (ei kastuttu koska oltiin suojassa se aika).. Ruokaa metsästeltiin noin parin tunnin ajan. Tultiin siihen tulokseen ettei sopivia ravintoloita vaan osu meidän reitille (joku ruokamyrkytyspaikka oli, mutta se skipattiin tällä kertaa). Kauppaakaan ei meinannut löytyä. Noh maailma muuttui jälleen valoisammaksi kun kauppa löytyi - jäätelöä naamariin ja hostellille suihkuun ja ruoanlaittoon. Ilta sujuikin siinä pyykkiä pesten ja rentoutuen. Joskin itellä oli kumma olo että nyt joku haiskahtaa (kirjaimellisesti). Ja eikös siellä hostellilla ollut sitten KISSA.. Nimimerkillä todella allerginen. Hostellin työntekijä hihitellen otti valitukset vastaan, kun ihmeteltiin että miten hostellissa voi olla kissa ja miksei sitä missään esim. netissä mainita. Lupasi pitää kattinsa omassa huoneessaan (ihan kun se mitään auttaisi..)
Noh kissakeissi oli yksi iso asia joka fiiliksiin vaikutti. Oli jo iltamyöhä ja oltiin maksettu mestasta. Joten sinnittelin siellä sen kaksi yötä. Kissaahan respan tyttö ei pitänyt huoneessaan, vaan se löytyi kolmesti esim meidän dormihuoneesta mun sängyn viereiseltä ikkunalaudalta. Respan tyttö päästi kissan aina pois kun me lähdettiin ulos hostellilta.. En oikeen tykännyt. Kissassa ei mitään vikaa, suloinen otus, mutta allergia ei ollut mikään kaikista mieltäylentävin juttu. Lisäksi äidin lahjoittama antibioottikuuri pääsi käyttöön (kiitos, hyötyä oli!!), vaikkei se kissaan liittynytkään..
Itse kaupungissa maleksittiin jäätävässä helteessä ympäriinsä, mutta muutoin ei mitään erityistä tehtykään.
Ulan-Udeen matkailtiin päivän verran junassa ja junamatka oli oikein rattoisa. Mitä idemmäksi ollaan tultu, sitä ystävällisemmiksi ihmiset ovat käyneet. Nytkin ihmiset junassa elein ja ilmein auttoivat meitä aina kun oltiin pihalla (esim mitä junaemäntä meistä halusi.. heh). Maistatettiin myös lähipaikoilla olevilla salmiakkia. Vastapäinen setä söi salmiakkinsa kulmien alta meitä mulkoillen. Taisi harmitella, että miksi helvetissä otti suomalaisilta mitään vastaan :D Pikkupoika ei ilmeisesti miehen kommenttien jälkeen uskaltautunut edes maistamaan salmiakkia (annettiin muumitikkari sitten lisäksi) joten äiti joutui sen syömään. Tosin aika äkkiä salmiakki vaihtui äidin suusta mun ojentamaan roskikseen. Saatiin makeat naurut kyllä!
Ulan-Ude oli meidän viimeinen kohde. Tykästyttiin heti Irkutskin jälkeen Ulan-Uden uudella innolla ja buukattiinkin kahden yön lisäksi vielä kolmaskin yö (hostelli osoittautui todella kivaksi; UU Traveller house). UU:ssa saatiin aikaiseksi ekat kunnolliset reissailijakeskustelut - Kuka olet, mistä, missä oot käynyt, mihin menossa, vinkit jne. jne. Lämpötila hiipi lähemmäs kolmeakymmentä ja sen ylikin reippaasti, joten päivät kului lähinnä ympäriinsä kävellen ja varjopaikkaa etsien. UU:ssa moni paikallinen tuntui myös ottavan kontaktia. Tuli kadulla juttelemaan ja auttamaan kun kartan kanssa pööpöiltiin. Hyvät fiilikset jäi!
Hypättiin juhannuspäivänä bussiin, jolla 12h matka taittuikin Mongoliaan, jossa on nyt vietetty yksi yö. Mongolian maalaismaisemat oli ihan todella upeita katsella bussin ikkunasta. Rajamuodollisuudet meni meidän osalta oikein hyvin, mutta vähän hämmennystä ja huvia aiheutti ranskalainen turisti. Hän järjesti Venäjän puolella passien/rojujen tarkistuksessa sellaisen huuto/karjustashown ettette osaa varmaan kuvitellakaan. Hän haukkui ja kiroili mongolialaiset ja huusi kurkku suorana kirouksia englanniksi ja ranskaksi. Hän otti yhden espanjalaisen naisen (ranskankielen opettajan) "kaverikseen", joka sitten tiesi kertoa, että nainen suuttui eräälle mongolialaiselle naiselle, joka oli käskenyt bussissa ranskiksen (joka nimettiin Leenaksi) lopettaa käytävän ja lähiympääristön roskaus.. Noh Leenalla selkeästi oli mielenterveysongelmien kanssa jotakin kamppailua ja ihmeteltiinkin miten hän yksin reissili siinä kondiksessa maailmalla. Itsellä ei tulisi mieleen järjestää venäjän rajalla minkään sortin kohtauksia. Noh venäläiset taisi ajatella, että parempi päästä "Leenasta" eroon. Ja Mongolian puolen rajatarkastuksiin Leena tulikin viieisenä ja saateltuna. Siellä sujui rauhallisesti (mitä nyt paria raivokohtausta lukuunottamatta) ja Leena pääsi mongolialaisvihastaan huolimmatta jatkamaan matkaa :D. Uskomaton tyyppi. Oltiin samainen Leena nähty UU:ssa kaupassa, jonne sinnekin Leena säntäsi huutaen dramaattisesti.. Espanjatar kertoi että hänellekin Leena suuttui kun hän ei auttanut Leenaa kantamaan matkatavaroitaan (joita oli vissiin 6 pakaasia) omiensa lisäksi.
Noh Leenakin nyt seikkailee Mongoliassa. Ei ole sen koommin näkynyt. Me buugattiin huomiselle retki Gobin autiomaahan, jossa seikkaillaan seuraavan viikon ajan! Sori kuvattomuus ja mahdolliset kirjoitusvirheet. Netti on nyt mitä on ja nyt pakko mennä nukkumaan.
Ei oo oikeen runosuoni sykkinyt ja nytkin jouduin tappelemaan hostellin wifin kanssa vartin verran, ennen kuin päästiin kirjoitushommiin.
Kerrataas vähän missä ollaan seikkailtu. Olkhonin saariseikkailun jälkeenhän me yövyttiin kaksi yötä Irkutskissa. Irkutskista jäi ainakin itselleni aika kehnot mielikuvat, joskin tiedostan että itse kaupungilla ei sen asian kanssa paljoa ole tekemistä. Mutta ihmiset kokee erilaisia juttuja ja tottakai ne vaikuttaa..
Mikä sitten teki Irkutskista hieman ei-niin-mieluisan paikan?
Itse kaupunkihan oli ihan kivan oloinen. Meidän hostelli sattui olemaan (Samin varaama toim. huom) aika syrjässä. Toki lähellä rautatieasemaa mikä olikin suuri plussa! No saavuttiin Olkhonin ihanalta saarelta, niin tietty sekin heijastui varmasti, että oltiin nautittu niin paljon Baikalin rajoamista maisemista ja olosta saarella.
Hostelli löydettiin hyvin, kiitos taksikuskin. Sieltä lähdettiin navigoimaan itsellemme rahaa + ruokaa. No ei ollutkaan niin helppo tehtävä se. Rahaa löydettiin (automaatista kummasti löytyi kun Visaa vingutteli..) mutta ruoan suhteen olikin hankaluuksia. Jossain vaiheessa satoi kaatamalla (ei kastuttu koska oltiin suojassa se aika).. Ruokaa metsästeltiin noin parin tunnin ajan. Tultiin siihen tulokseen ettei sopivia ravintoloita vaan osu meidän reitille (joku ruokamyrkytyspaikka oli, mutta se skipattiin tällä kertaa). Kauppaakaan ei meinannut löytyä. Noh maailma muuttui jälleen valoisammaksi kun kauppa löytyi - jäätelöä naamariin ja hostellille suihkuun ja ruoanlaittoon. Ilta sujuikin siinä pyykkiä pesten ja rentoutuen. Joskin itellä oli kumma olo että nyt joku haiskahtaa (kirjaimellisesti). Ja eikös siellä hostellilla ollut sitten KISSA.. Nimimerkillä todella allerginen. Hostellin työntekijä hihitellen otti valitukset vastaan, kun ihmeteltiin että miten hostellissa voi olla kissa ja miksei sitä missään esim. netissä mainita. Lupasi pitää kattinsa omassa huoneessaan (ihan kun se mitään auttaisi..)
Noh kissakeissi oli yksi iso asia joka fiiliksiin vaikutti. Oli jo iltamyöhä ja oltiin maksettu mestasta. Joten sinnittelin siellä sen kaksi yötä. Kissaahan respan tyttö ei pitänyt huoneessaan, vaan se löytyi kolmesti esim meidän dormihuoneesta mun sängyn viereiseltä ikkunalaudalta. Respan tyttö päästi kissan aina pois kun me lähdettiin ulos hostellilta.. En oikeen tykännyt. Kissassa ei mitään vikaa, suloinen otus, mutta allergia ei ollut mikään kaikista mieltäylentävin juttu. Lisäksi äidin lahjoittama antibioottikuuri pääsi käyttöön (kiitos, hyötyä oli!!), vaikkei se kissaan liittynytkään..
Itse kaupungissa maleksittiin jäätävässä helteessä ympäriinsä, mutta muutoin ei mitään erityistä tehtykään.
Ulan-Udeen matkailtiin päivän verran junassa ja junamatka oli oikein rattoisa. Mitä idemmäksi ollaan tultu, sitä ystävällisemmiksi ihmiset ovat käyneet. Nytkin ihmiset junassa elein ja ilmein auttoivat meitä aina kun oltiin pihalla (esim mitä junaemäntä meistä halusi.. heh). Maistatettiin myös lähipaikoilla olevilla salmiakkia. Vastapäinen setä söi salmiakkinsa kulmien alta meitä mulkoillen. Taisi harmitella, että miksi helvetissä otti suomalaisilta mitään vastaan :D Pikkupoika ei ilmeisesti miehen kommenttien jälkeen uskaltautunut edes maistamaan salmiakkia (annettiin muumitikkari sitten lisäksi) joten äiti joutui sen syömään. Tosin aika äkkiä salmiakki vaihtui äidin suusta mun ojentamaan roskikseen. Saatiin makeat naurut kyllä!
Ulan-Ude oli meidän viimeinen kohde. Tykästyttiin heti Irkutskin jälkeen Ulan-Uden uudella innolla ja buukattiinkin kahden yön lisäksi vielä kolmaskin yö (hostelli osoittautui todella kivaksi; UU Traveller house). UU:ssa saatiin aikaiseksi ekat kunnolliset reissailijakeskustelut - Kuka olet, mistä, missä oot käynyt, mihin menossa, vinkit jne. jne. Lämpötila hiipi lähemmäs kolmeakymmentä ja sen ylikin reippaasti, joten päivät kului lähinnä ympäriinsä kävellen ja varjopaikkaa etsien. UU:ssa moni paikallinen tuntui myös ottavan kontaktia. Tuli kadulla juttelemaan ja auttamaan kun kartan kanssa pööpöiltiin. Hyvät fiilikset jäi!
Hypättiin juhannuspäivänä bussiin, jolla 12h matka taittuikin Mongoliaan, jossa on nyt vietetty yksi yö. Mongolian maalaismaisemat oli ihan todella upeita katsella bussin ikkunasta. Rajamuodollisuudet meni meidän osalta oikein hyvin, mutta vähän hämmennystä ja huvia aiheutti ranskalainen turisti. Hän järjesti Venäjän puolella passien/rojujen tarkistuksessa sellaisen huuto/karjustashown ettette osaa varmaan kuvitellakaan. Hän haukkui ja kiroili mongolialaiset ja huusi kurkku suorana kirouksia englanniksi ja ranskaksi. Hän otti yhden espanjalaisen naisen (ranskankielen opettajan) "kaverikseen", joka sitten tiesi kertoa, että nainen suuttui eräälle mongolialaiselle naiselle, joka oli käskenyt bussissa ranskiksen (joka nimettiin Leenaksi) lopettaa käytävän ja lähiympääristön roskaus.. Noh Leenalla selkeästi oli mielenterveysongelmien kanssa jotakin kamppailua ja ihmeteltiinkin miten hän yksin reissili siinä kondiksessa maailmalla. Itsellä ei tulisi mieleen järjestää venäjän rajalla minkään sortin kohtauksia. Noh venäläiset taisi ajatella, että parempi päästä "Leenasta" eroon. Ja Mongolian puolen rajatarkastuksiin Leena tulikin viieisenä ja saateltuna. Siellä sujui rauhallisesti (mitä nyt paria raivokohtausta lukuunottamatta) ja Leena pääsi mongolialaisvihastaan huolimmatta jatkamaan matkaa :D. Uskomaton tyyppi. Oltiin samainen Leena nähty UU:ssa kaupassa, jonne sinnekin Leena säntäsi huutaen dramaattisesti.. Espanjatar kertoi että hänellekin Leena suuttui kun hän ei auttanut Leenaa kantamaan matkatavaroitaan (joita oli vissiin 6 pakaasia) omiensa lisäksi.
Noh Leenakin nyt seikkailee Mongoliassa. Ei ole sen koommin näkynyt. Me buugattiin huomiselle retki Gobin autiomaahan, jossa seikkaillaan seuraavan viikon ajan! Sori kuvattomuus ja mahdolliset kirjoitusvirheet. Netti on nyt mitä on ja nyt pakko mennä nukkumaan.
maanantai 19. kesäkuuta 2017
Olkhon ja Baikal
Terveisiä Irkutskista!
Tänne saavuttiin iltapäivällä, Olkhonin saariseikkailulta.
Junailtiin kahden yön verran Novosibirskistä tänne Irkutstiin, josta jatkettiin samantien matkaa Olkhonin saarelle, Baikal-järvelle.
Novosibirskistä Irkutskiin junailu sujui aiempaakin junailua mukavammin. Jotenkin itsellä oli Novosibirskistä lähtö ja junaan nouseminen hiukan vastahakoista, mutta samantien kun junaan nousi niin tuuli kääntyi. Junailu oli entistäkin rattoisampaa! Junailumukavuutta lisäsi ehkä se, että oltiin varattu poikittaiset alapunkat molemmille, eli jalkatilaa/tavaroiden säilytystilaa oli aivan erilailla kuin ensimmäisellä pätkällä. Alasängyt myös mahdollistivat molemmille mukavan köllöttelyn koko reissun ajaksi. Sama meininki jatkui kuin aiemminkin eli: lukemista, syömistä, asemapysähdyksillä tallustelua, musiikin kuuntelua ja päiväunia. Harmittavasti juna oli aika tyhjä verrattuna aikaisempaan väliin. Alkumatkasta saatiin seuraa lähipunkille, mutta muutoin mentiin aikalailla omassa rauhassa.
Tänne saavuttiin iltapäivällä, Olkhonin saariseikkailulta.
Junailtiin kahden yön verran Novosibirskistä tänne Irkutstiin, josta jatkettiin samantien matkaa Olkhonin saarelle, Baikal-järvelle.
Novosibirskistä Irkutskiin junailu sujui aiempaakin junailua mukavammin. Jotenkin itsellä oli Novosibirskistä lähtö ja junaan nouseminen hiukan vastahakoista, mutta samantien kun junaan nousi niin tuuli kääntyi. Junailu oli entistäkin rattoisampaa! Junailumukavuutta lisäsi ehkä se, että oltiin varattu poikittaiset alapunkat molemmille, eli jalkatilaa/tavaroiden säilytystilaa oli aivan erilailla kuin ensimmäisellä pätkällä. Alasängyt myös mahdollistivat molemmille mukavan köllöttelyn koko reissun ajaksi. Sama meininki jatkui kuin aiemminkin eli: lukemista, syömistä, asemapysähdyksillä tallustelua, musiikin kuuntelua ja päiväunia. Harmittavasti juna oli aika tyhjä verrattuna aikaisempaan väliin. Alkumatkasta saatiin seuraa lähipunkille, mutta muutoin mentiin aikalailla omassa rauhassa.
Päiväuniaika
Lounasaika
Vaunun pikkuisin matkustaja
Irkutskiin saavuttiin aamukuudelta. Asemalla meitä oli vastassa Olkhonin yöpymispaikan järjestämä kuski. Hypättiin sovitusti minubussin kyytiin. Bussi noukki linja-autoasemalta koko pirssin täyteen jengiä, ja sitten alkoi matka Olkhonin saarelle. Matkantekoon yhdellä pysähdyksellä ja lauttamatkalla aikaa kului noin kahdeksan tuntia.
Majoituttiin Gavan Nadezhdy:n mökissä. Paikka osoittautui oikein mukavaksi ja suomalaiseen mökkielämään joskus tutustuneena oikein kodikkaalta tuntui. Meillä oli oma "mökki", jossa yksi simppeli huone. Oltiin paikan ainoat asukkaat tällä kertaa. Paikkaa pyöritti ihana venäläinen täti, joka ei puhunut englantia, mutta sitäkin lämpimämmin meitä kyllä kohteli. Kommunikoitiin elein, ilmein ja kääntäjän avulla. Tädin poika myös muutamaan kertaan jutteli Samin kanssa englanniksi puhelimitse. Saattaa kuulostaa hankalalta, mutta kaikki sujui ja selvisi hienosti. Saatiin kyllä nauttia venäläisestä vieraanvaraisuudesta oikein täysin siemauksin.
Saapuessamme majapaikkaamme pohdittiin otetaanko aamupalat, mutta tultiin siihen tulokseen ettei raaskittu roposiamme siihen pistää (koska Olkhonilla ei ole automaatteja ja olisimme voineet rahaa nostaa enemmänkin mukaan..) Noh tätä ei emäntä ottanut kuitenkaan kuuleviin korviinsa vaan halusi tehdä meille "jotakin pientä" aamupalaa ilmaiseksi. Saatiin kyllä niin mahtavat aamupalat joka aamu, ettei paremmasta väliä! Koko paikka ihanassa kotikutoisuudessaan ja emännän lämminhenkisyydessä oli ihan nappivalinta! Kaikkialla oli siistiä ja puhdasta. Suosittelen kaikille Olkhonissa majoittuville kyseistä söpöä "mökkikylää". Valitsemalla hiukan eri vaihtoehdon kuin pääosa muista reissailijoista, voi saada kyllä mahtavia kokemuksia. Ei voi kyllä tarpeeksi hehkuttaa majapaikkaamme ja sen ihanaa emäntää.
Emäntä myös tarjosi meille vikan illan saunomiset (eiku banjailut!!) ilmaiseksi, eikä huolinut meidän seteleitä..
Nautittiin Olkhonilla olostamme hirmuisesti! Ihana paikka! Käveltiin vaan ympäriinsä (yllätys..) ja ihmeteltiin paikkoja. Syötiin eväitä kauniissa maisemissa (maisteltiin mm. paikallista, savustettua Omul-kalaa. Oli muuten hyvää!). Olkhonilla pyöri vapaana niin lehmiä kuin koiriakin, ihan joka puolella. Saatiin molempina päivinä koirakavereita, jotka seurailli meidän mukana missä tallusteltiinkin. Kun pidettiin taukoa, parkkeerasivat hauvat lähistölle loikoilemaan. Jokaisen hauvaihmisen paratiisi.
Pulahdettiin myös Baikal-järveen, vaikka molempia se hiukan hirvitti. Säät oli aika "Suomen kesäiset" eli siinä +10 asteen luokkaa tai vähän päälle. Baikal ei tietomme mukaan lämpene koskaan yli 15 astetta (Maailman syvin järvi), joten eipä se noilla säillä tainnut järin lämmintä olla.. Ei ainakaan tuntunut, mutta niin vaan me sinne molskahdettiin molemmat. Sai uiskennella rauhassa, kun muut tyytyivät istuskelemaan rantahietikolla... heh.
Lauttamatkalla
Gavan Nadezhdyssä meidät otettiin näin lämpimästi vastaan!
Banja lämpeni ekana ja vikana iltana
Aamupalaa
Rannassa sai ötökkäkavereita
Nyytikäisiä, joiden syömistä englantiataitamaton ravintolaemäntä tuli elein ja muutamin sanoin opastamaan. Ensin puraisu sivuun ja sitten kaadettiin liemi kitaan ja lopuksi jauhelihataikinajuttu ääntä kohden. Kehui meidän taktiikkaa :D
Aamupalaa
Olkhonilla olisi viihtynyt pidempäänkin! Nyt kuitenkin turvallisesti Irkutskissa (paluumatkalla minibussin kuskilla oli hiukan raskaampi kaasujalka ja oltiin tunnin nopeammin perillä! Pomppuisa kyyti oli ja sehän oli vain hauskaa!). Täällä ollaan pari yötä, jonka jälkeen viimeinen kohde Venäjällä eli Ulan-Uude odottelisi. Luulen, että täällä jatketaan samaa linjaa käppäillään ja ihmetellään.
keskiviikko 14. kesäkuuta 2017
Siperian pääkaupunki, Novosibirsk
Terkut Siperian epävirallisesta pääkaupungista. Ollaan nyt toivuttu ensimmäisestä junaetapista täällä Novosibirskissä. Ollaan viihdytty oikein hyvin ja Novosibirsk pomppasi komeasti suosikiksemme Moskovan ohitse. Täällä ihmiset ovat olleet tosi ystävällisiä ja hymyjäkin on saatu kovasti.
Ollaan jatkettu Moskovassa hyväksi havaittua tyyliä, eli käppäilty ympäriinsä välillä päämäärättömästi ja välillä vähän johonkin jopa suunnistaen. Käytiin Ob-joella ihmettelemässä. Eilen käytiin Novosibirsk Opera and ballet theatre:ssa katsomassa Spartacus-baletti. Molemmille ensimmäinen balettikokemus, mutta kun 11e/tyyppi oli liput niin täytyihän sitä. Teatteri oli kyllä sisältäpäin todella hieno ja esitys myös upea. Wtf-hetki oli kun lavalle tuotiin pariin kertaan elävä tiikeri... Hetki meni toljottaessa että onko se aito, mutta elävä tikru se oli. Vähän jäi kaivelemaan, että miksi tikru oli pitänyt lavalle passittaa (ja minkä raipan ja rauhoittavan voimin se siellä "koreografioitaan" esitteli :(....) Muuten baletti oli kyllä joka ruplan arvoinen kokemus.
Käytiin myös kahdessa eri ostoskeskuksessa (:D).. Ensin toisessa, koska tarvitsin jonku pitkähihaisen (vähän nää Siperian pakkaset tuli kumminki yllätyksenä, joskin tänään on kyllä jo helle..). Noh tänään sitten käytiin toisessa koska Samin farkkusortsit kirjaimellisesti hajoili yhtäkkiä käsiin. Noh tulipa tutustuttua Venäläiseen kauppakulttuuriin. Kaupoissa sai kyllä ihan hauskoja kohtaamisia. Esim. vaatteita sovittamaan mennessä täytyi laukku skannauttaa jonkun jutun vierestä. Ja aina kun meni sovittamaan alkoi myyjä sovituskoppien luona pälpättämään kovasti venäjää, mutta English?-kysymyksen jälkeen ohjasi hymyillen vain menemään peremmälle. Muutama englantia taitava löytyi kyllä niitäkin. Yksi myyjä näytteli peukkuja ja leveää hymyä kun vastattiin kysyttäessä että Suomesta ollaan.. Tänään kun Sami etsiskeli shortsejaan, niin yhdessä liikkeessä vartija seuraili mun touhuja vierestä hehe. Joka liikkeessä oli muuten useampikin vartija. Meillä alkoi samin reppu hälyyttämään tänään vaatekaupasta poistuttaessa. Aurinkorasvaan oli jäänyt hälytin kiinni, jonka vartijamies ystävällisesti poisti hymyillen. Olin ihan varma että, joudutaan johonkin tutkintavankeuteen, mutta kävihän se noinkin!
Pari juttuu:
- Täällä on ihan älyttömästi valkoisia perhosia joka puolella!
-Ihmiset hymyilee ja on ystävällisiä
-Harva puhuu englantia ja nekin jotka puhuu niin ei ymmärrä Samin hifistelyenglantia (Onneksi on Sini ja Sinin englanti)
-Naiset käyttää vähemmän korkokenkiä kuin Moskovassa
-Eikä täällä ole moskovalaista tyyliä katujen kreisiin kasteluun
-Kävelytiet on yhtä kuoppaa ja kukkulaa. En ymmärrä miten jotkut rullaluistelijat tai pyöräilijät täällä liikkuu (niitäkin kumminkin nähty!)
-Ihmiset ei tunnista suomen kieltä, mikä tuntuu hassulta kun kukapa suomalainen ei tunnistaisi venäjän kieltä?
-Hyviä ravintoloita löytyy
-Pikkulinnut ja pulut on erityisen kesyjä
Käytiin myös kahdessa eri ostoskeskuksessa (:D).. Ensin toisessa, koska tarvitsin jonku pitkähihaisen (vähän nää Siperian pakkaset tuli kumminki yllätyksenä, joskin tänään on kyllä jo helle..). Noh tänään sitten käytiin toisessa koska Samin farkkusortsit kirjaimellisesti hajoili yhtäkkiä käsiin. Noh tulipa tutustuttua Venäläiseen kauppakulttuuriin. Kaupoissa sai kyllä ihan hauskoja kohtaamisia. Esim. vaatteita sovittamaan mennessä täytyi laukku skannauttaa jonkun jutun vierestä. Ja aina kun meni sovittamaan alkoi myyjä sovituskoppien luona pälpättämään kovasti venäjää, mutta English?-kysymyksen jälkeen ohjasi hymyillen vain menemään peremmälle. Muutama englantia taitava löytyi kyllä niitäkin. Yksi myyjä näytteli peukkuja ja leveää hymyä kun vastattiin kysyttäessä että Suomesta ollaan.. Tänään kun Sami etsiskeli shortsejaan, niin yhdessä liikkeessä vartija seuraili mun touhuja vierestä hehe. Joka liikkeessä oli muuten useampikin vartija. Meillä alkoi samin reppu hälyyttämään tänään vaatekaupasta poistuttaessa. Aurinkorasvaan oli jäänyt hälytin kiinni, jonka vartijamies ystävällisesti poisti hymyillen. Olin ihan varma että, joudutaan johonkin tutkintavankeuteen, mutta kävihän se noinkin!
Pari juttuu:
- Täällä on ihan älyttömästi valkoisia perhosia joka puolella!
-Ihmiset hymyilee ja on ystävällisiä
-Harva puhuu englantia ja nekin jotka puhuu niin ei ymmärrä Samin hifistelyenglantia (Onneksi on Sini ja Sinin englanti)
-Naiset käyttää vähemmän korkokenkiä kuin Moskovassa
-Eikä täällä ole moskovalaista tyyliä katujen kreisiin kasteluun
-Kävelytiet on yhtä kuoppaa ja kukkulaa. En ymmärrä miten jotkut rullaluistelijat tai pyöräilijät täällä liikkuu (niitäkin kumminkin nähty!)
-Ihmiset ei tunnista suomen kieltä, mikä tuntuu hassulta kun kukapa suomalainen ei tunnistaisi venäjän kieltä?
-Hyviä ravintoloita löytyy
-Pikkulinnut ja pulut on erityisen kesyjä
Ruokakaupan teevalikoima on hitusen laajempi kuin koto-Suomessa.
Kaupassa oli tämmöinen "kalatiski"
Pähkinäpirtelö ja muistutus jonkinsortin pähkinäallergiasta.. heh
Samin taiteellinen näkemys "Tee semmoi YMCA-poseeraus"
Nyt kulutellaan aikaa Hostellilla (Funkey hostel, oikein viihtyisää, joskin ärsyttäviä dormihuoneessa herätyskellon torkuttelijoita ARGH! ps. nukuin yläsängyssä, enkä edes pudonnut!) ja illansuussa lähtee juna kohti Irkutskia. Paikallista aikaa noin klo 22 starttaa juna ja perillä ollaan kahden yön kuluttua sikäläistä aikaa klo 06.00. Irkutskissa meitä pitäisi olla vastassa seuraavan yömajan kuski, joka kuljettaa meidät Olkhonin-saarelle, jossa vietetään muutama yö. Sitä odotetaan jo kovasti!
sunnuntai 11. kesäkuuta 2017
Ensimmäiset 3300km
Privet!
Kotiuduttiin juuri ensimmäiseltä Trans-Siperian junapätkältä Novosibirskiin. Junassa pötköteltiin 2vrk ja 1h ajan. Matkustettiin halvimmassa matkustusluokassa eli karjavaunussa (Platzkaert). Se on avoin vaunu, jossa makuupaikat on jaettu ns 6 vuoteen yksiköihin väliseinin. Toisella puolella on neljä makuupaikkaa (kaksi päällekäin) vaunuun nähden poikittain. Toisella puolella on kaksi makuupaikkaa päällekäin junan suuntaisesti. Me nukuttiin Samin kanssa noilla kahdella sivukäytäväpedillä ja hyvin uni maittoi. Junan heiluntaan ja pomppuiluun tottui nopeasti ja oikeastaan se oli aika kivaakin.
Matkan kulku lyhykäisyydessään oli rauhallista oleilua. Katseltiin maisemia junan puksutellessa menemään, luettiin kirjoja, kuunneltiin musiikkia, syötiin eväitä, katseltiin venäläismatkustajien touhuja (taidettiin olla ainoat ulkomaalaiset koko junassa..), nukuttiin päikkäreitä ja välillä vähän juteltiinkin kai keskenämme. Käväistiin ravintolavaunussa, jonka tädit ottivat meidät avosylin vastaan, vaikkei yhteistä kieltä heidän(kään) kanssaan ollut. Jatkossa he vaunuja kiertäessään hymyilivät ja moikkailivatkin meitä lämpimästi. Vierusloossissa oli vanhempi paikallinen pariskunta, jotka venäjäksi välillä yrittivät keskustelua aloitella, mutta pääasiassa he kyllä vain nukkuivat. Muutoin meidän vaunu oli aika täynnä lapsiperheitä ja loppumatkasta puolet vaunusta olikin teinejä. Itseä yllättikin että vaunussa matkustajien vaihtuvuus oli aika suurta ja vain muutamia muita tuli saman pätkän kokonaisuudessaan meidän kanssa. Venäläislapset läheisistä punkista tekivät tuttavuutta välillä ja niiden touhuja oli kiva seuraillakin. Onneksi meidän vaunun lapsukaiset oli tosi herttaisia, kun taas eräässä toisessa vaunussa vieraillessamme siellä oli aikamoinen meininki, kun pari muksua piti koko vaunua leikkikenttänään.. Viimeisenä päivänä ehkä noin 4v tyttö jaksoi katsella meidän touhuja pitkän tovin ja oli kärppänä paikalla kun minulta putosi käytävälle haarukka ja tuli sen nostamaan ennen kuin itse kerkesin kissaa sanoa (miks olisin sanonutkaan?).. Sille tytölle vilkuteltiinkin kovasti poislähtiessä.
Juna pysähteli junassa olevan aikatulun mukaisesti, joko muutamiksi minuuteiksi tai pisimmillään puoleksi tunniksi kerrallaan eri asemille. Niillä päästiin jaloittelemaan ja ostamaan vettä tai lisäpurtavaa loppumatkalle. Mammat myivät asemilla myös mm. täytettyjä oravia tai kattokruunuja. Ne jäi kyllä tällä kertaa ostamatta..
Vikana päivänä junaan hyppäsi lauma teinipoikia, jotka olivat hyvin kiinnostuneita meistä, kun huomasivat että höpistään jotain salakieltä. Varmaan kahden tunnin ajan ne kuikuili ja supisi, osoitteli ja selkeästi puhui meistä. Sanoinkin Samille, että nyt tiedän miltä näyttelyeläimistä tuntuu.. Niiden puheessa kävi pari kertaa sana americano. Ja sitten yksi poika alkoi hokea hello boy (ei kuitenkaan Samille, vaan kavereilleen.) Noh Hame-Pekka kävi sanomassa jotain meille, josta ei kuitenkaan ymmärretty että mitä, niin kysyttiin puhuvatko pojjaat englantia. Sanoivat etteivät puhu, mutta siitä innostuneensa aloittivat kuitenkin keskustelun. Loppumatka olikin rattoisa kun pojat piiritti meitä ja hihitellen välillä sanoi sanan englantia ja jatkoi taas venäjäksi. Yksi poika puhui jopa ihan lauseita ja kehaistiinkin, että puhutpa hyvin. Se poika taisi sitten tykätäkin meistä kaikkein eniten, kun olisi selfienkin halunnut (puhelin tosin olikin kadonnut johonkin). Sen verran selvisi että pojat olivat 12-13vuotiaita ja tulossa lentopalloturvauksesta, jonka voittivat. Esittelivät ylpeinä mitaleita ja pokaalia. Sami sai myös keskusteltua koripalloharrastuksestaan. Jotain vodkasta ja tupakastakin ne pojat kyseli, ja itse kertoilivat tupakoivansa, mutta valistettiin tietenkin, että tupakkaa ei pidä urheilijapoikien poltella! (terkut vaan Saralle ja Hennalle, että terveysneuvonta jatkunee maailmalla!)
Taustalla junaisäntämme "Hame-Pekka".
Kotiuduttiin juuri ensimmäiseltä Trans-Siperian junapätkältä Novosibirskiin. Junassa pötköteltiin 2vrk ja 1h ajan. Matkustettiin halvimmassa matkustusluokassa eli karjavaunussa (Platzkaert). Se on avoin vaunu, jossa makuupaikat on jaettu ns 6 vuoteen yksiköihin väliseinin. Toisella puolella on neljä makuupaikkaa (kaksi päällekäin) vaunuun nähden poikittain. Toisella puolella on kaksi makuupaikkaa päällekäin junan suuntaisesti. Me nukuttiin Samin kanssa noilla kahdella sivukäytäväpedillä ja hyvin uni maittoi. Junan heiluntaan ja pomppuiluun tottui nopeasti ja oikeastaan se oli aika kivaakin.
Matkan kulku lyhykäisyydessään oli rauhallista oleilua. Katseltiin maisemia junan puksutellessa menemään, luettiin kirjoja, kuunneltiin musiikkia, syötiin eväitä, katseltiin venäläismatkustajien touhuja (taidettiin olla ainoat ulkomaalaiset koko junassa..), nukuttiin päikkäreitä ja välillä vähän juteltiinkin kai keskenämme. Käväistiin ravintolavaunussa, jonka tädit ottivat meidät avosylin vastaan, vaikkei yhteistä kieltä heidän(kään) kanssaan ollut. Jatkossa he vaunuja kiertäessään hymyilivät ja moikkailivatkin meitä lämpimästi. Vierusloossissa oli vanhempi paikallinen pariskunta, jotka venäjäksi välillä yrittivät keskustelua aloitella, mutta pääasiassa he kyllä vain nukkuivat. Muutoin meidän vaunu oli aika täynnä lapsiperheitä ja loppumatkasta puolet vaunusta olikin teinejä. Itseä yllättikin että vaunussa matkustajien vaihtuvuus oli aika suurta ja vain muutamia muita tuli saman pätkän kokonaisuudessaan meidän kanssa. Venäläislapset läheisistä punkista tekivät tuttavuutta välillä ja niiden touhuja oli kiva seuraillakin. Onneksi meidän vaunun lapsukaiset oli tosi herttaisia, kun taas eräässä toisessa vaunussa vieraillessamme siellä oli aikamoinen meininki, kun pari muksua piti koko vaunua leikkikenttänään.. Viimeisenä päivänä ehkä noin 4v tyttö jaksoi katsella meidän touhuja pitkän tovin ja oli kärppänä paikalla kun minulta putosi käytävälle haarukka ja tuli sen nostamaan ennen kuin itse kerkesin kissaa sanoa (miks olisin sanonutkaan?).. Sille tytölle vilkuteltiinkin kovasti poislähtiessä.
Juna pysähteli junassa olevan aikatulun mukaisesti, joko muutamiksi minuuteiksi tai pisimmillään puoleksi tunniksi kerrallaan eri asemille. Niillä päästiin jaloittelemaan ja ostamaan vettä tai lisäpurtavaa loppumatkalle. Mammat myivät asemilla myös mm. täytettyjä oravia tai kattokruunuja. Ne jäi kyllä tällä kertaa ostamatta..
Vikana päivänä junaan hyppäsi lauma teinipoikia, jotka olivat hyvin kiinnostuneita meistä, kun huomasivat että höpistään jotain salakieltä. Varmaan kahden tunnin ajan ne kuikuili ja supisi, osoitteli ja selkeästi puhui meistä. Sanoinkin Samille, että nyt tiedän miltä näyttelyeläimistä tuntuu.. Niiden puheessa kävi pari kertaa sana americano. Ja sitten yksi poika alkoi hokea hello boy (ei kuitenkaan Samille, vaan kavereilleen.) Noh Hame-Pekka kävi sanomassa jotain meille, josta ei kuitenkaan ymmärretty että mitä, niin kysyttiin puhuvatko pojjaat englantia. Sanoivat etteivät puhu, mutta siitä innostuneensa aloittivat kuitenkin keskustelun. Loppumatka olikin rattoisa kun pojat piiritti meitä ja hihitellen välillä sanoi sanan englantia ja jatkoi taas venäjäksi. Yksi poika puhui jopa ihan lauseita ja kehaistiinkin, että puhutpa hyvin. Se poika taisi sitten tykätäkin meistä kaikkein eniten, kun olisi selfienkin halunnut (puhelin tosin olikin kadonnut johonkin). Sen verran selvisi että pojat olivat 12-13vuotiaita ja tulossa lentopalloturvauksesta, jonka voittivat. Esittelivät ylpeinä mitaleita ja pokaalia. Sami sai myös keskusteltua koripalloharrastuksestaan. Jotain vodkasta ja tupakastakin ne pojat kyseli, ja itse kertoilivat tupakoivansa, mutta valistettiin tietenkin, että tupakkaa ei pidä urheilijapoikien poltella! (terkut vaan Saralle ja Hennalle, että terveysneuvonta jatkunee maailmalla!)
Pääsin junamoodiin heti ensihetkiltä ja otin torkut kuten asiaan kuuluu
Hame-Pekka pesi lattiat
Naapuriloossin setä
Välipysähdysjätskit
Samovaari, josta sai kuumaa vettä esim. nuudeleille tai teelle
Siinä mun ja naapurisedän aamuvarpaat
Muitakin nukutti
Sami sai syödä noi lihapullat ihan keskenään
Tee/kahvihetki
Loppupiristyksenä kuva Novosibirskistä, ranskanperunat maistui nuudeli/riisikakkudietin jälkeen aika makoisalta.
Kaikenkaikkiaan oli rauhaisa junailumatka, aika ei käynyt yhtään pitkäksi, vaan aina keksittiin uutta puhdetta kun edellinen alkoi kyllästyttää. Hiukan ahdas oli punkka kyllä, ensimmäisenä yönä jännitti, että putoaako sitä nukahtaessaan pedistä (yhdelle pikkutytölle kävikin niin). Mutta hyvin pysyttiin junan keinunnasta huolimatta punkissamme!
Sellainen alkupätkä. Nyt ollaan "Siperian pääkaupungissa", Novosibirskissä. Sateinen Novosibirsk teki tosi hyvän ensivaikutuksen, nyt yritellään tasailla aikaeroa. Kello on yhtäkkiä Moskovaa (ja Suomea) 4 tuntia edellä, eli pitäisi oikeasti olla jo nukkumassa.
Dobroy Nochi!
torstai 8. kesäkuuta 2017
Mockba
Helou!
Kolmas päivä Venäjän pääkaupungissa, Moskovassa, alkaa pikkuhiljaa olla taputeltuna. Tarkoittanee myös sitä, että viimeinen Mockba-ilta kyseessä.
Summataanpas vähän kuluneita päiviä. Reissuun lähdettiin Lahden rautatieasemalta, jolta hypättiin Tolstoin kyytiin 5.6.17 iltakahdeksan maissa. Saimme oman ylhän yksinäisyyden, sillä vaunuhyttiimme ei tullut muita matkustajia ja tämähän sopi meille ihan mainiosti. Vaunuemäntä puhui meille sujuvaa venäjää ja me sujuvasti vastailtiin suomeksi sekä englanniksi. Yhteiseksi kommunikaatioksi valikoituikin tyttydyy ei-mikään-edellä-mainituista, vaan: elekieli. Sillä pärjättiinkin 13h:n junakyyti vallan mainiosti.
Junassa oli oikein eväätkin tarjolla!
Nukkumaan päästiin vasta tiistain puolella, kun kaikki passit ja hammasharjat oli tarkisteltu pariin otteeseen. Junakyyti oli hyvinkin pomppuisa/heiluva, joten unet jäi hiukan katkonaisiksi. Moskovaan saavuttiin yhdeksältä aamulla. Rautatieasemalta suunnistettiin hostellille ja sieltä aamupalalle. Mulla maailma keikkui koko tiistain, aina paikalleen asettuessa (kiitos huojuvan junamatkan, joka ilmeisesti jätti jälkensä tasapainoaistiin). Nyt ollaan kolmen päivän ajan tutustuttu Moskovaan. Lähinnä ollaan tallusteltu ympäriinsä, välillä syömässä käyden ja ihmisiä sekä rakennuksia ihmetellen. Tänään (torstai) käytiin 2,5h jokiajelulla ja borsch-keitoilla. Aamusella pestiin pyykkiä (ja yksi metrokortti...) ja nyt keräillään voimia huomiselle, jolloin matka kohti Siperiaa starttaa. Oikeastaan nyt on hyvä aika jatkaakin matkaa, uudet maisemat alkaa jo houkutella.
Loppuun vielä muutama kuva hostellilta (Jedi hostel, osoittautui odotusten mukaisesti tosi viihtyisäksi paikaksi!) ja muutama vähän muualtakin. Facebookista ja instagramista löytyy kuvia, niin ei samoja jaksa tänne lisäillä, muta jokunen tässä:
Pari juttuu:
-Hyvin harva venäläinen puhuu englantia..
-Hyvin harva kohtaamamme venäläinen hymyilee (ja suomalaisia sanotaan yrmeiksi!? Oon saanut hymyn yhdeltä vauvalta! Muuten esim. asiakaspalvelu on ollut hyvin vakavaa..)
-Tietöitä, julkisivuremontteja, laumoittain työmiehiä
- Liikennevaloilla on ihan oma tahto
-Karkean arviomme mukaan ainakin 53% venäläisnaisista käyttää korkokenkiä
- Kaikilla hälytysajoneuvoilla on koko_ajan vilkut päällä (wtf?)
-Jonkin sortin miliisejä/vartioita (mitälie pamppu-ukkeleita) on joka kadun kulmalla - monta!
-Ei olla eksytty kertaakaan (metroilu on ihan helppoa)
-ˆSami on oppinut venäläiset aakkoset (Sini kiittää kaikkia saksaksi, kun ei muutakaan osaa)
-Kivaa meillä on ollut!
Samin terveiset: vähän lyhyet sängyt ollu.
-Huomenna kohti Novosibirskiä! Perillä ollaan sunnuntaina.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)